Tekstit

Kohti caminoa!

Kuva
Jatkossa kirjoitan tänne paitsi kiitosaiheitani (joita olen laiskasti raapustellut, vaikka aihetta olisi ollut!), myös kuvauksia matkoilta, sikäli kuin onnistun kirjoittamaan niitä kännykälläni. Haastetta riittää, sillä pelihousun repiminen alkaa minulla heti, kun en bonjaa välittömästi... Ja sitä tapahtuu jatkuvasti tietotekniikan alalla.

 Ostin vaelluskengät

jo monta vuotta sitten. Ne ovat kevyet ja niihin mahtuu hyvin oma pohjalliseni, jota taas hiljaittain muotoiltiin jalkani mukaiseksi, niin ettei vaivaisenluihin tai varpaisiin tule painetta.

Olen kävellyt näillä pitkin talvea, käyttänyt kaksia sukkia, joista toiset ovat hyvin ohuet. Kahdet sukat estävät kuulemma jalkoja hiertymästä. Jopa sukkiin pitää jalkojen tottua, ettei äkiksestä tule rakkoja niiden takia. Toivottavasti en kävele näitä loppuun jo ennen matkaa!

Nyt sairastan poskionteloitani, yskin ja kröhisen, joten lenkille en pääse toistaiseksi.
Espanjaa

kohti käymme, jos Jumala suo, kolmen muun naisen kanssa. Lennämme Portu…

Vuosi on mennyt

Kuva
Yllättäen on jo vuosi kulunut, kun kirjoitin tänne viimeksi. Ei niin, ettei kiitollisuuden aiheita olisi ollut.

Kuuluvuuden tunne

on tärkeä osa jaksamista ja selviytymistä. Kuulun johonkin, jossa minua kaivataan, ellen ole siellä. 

Työpaikka
on yksi tärkeä asia. Jumala johdatti minut Setlementin perhetyöhön juuri ennen mieheni kuolemaa lähes kaksi vuotta sitten. Äskettäin työsopimustani jatkettiin kesäkuun loppuun. Tunnen kuuluvani työyhteisöön, minut halutaan sinne ja itse haluan olla sitä porukkaa.
Seurakunta
Se on toinen perheeni sen lisäksi, että minulla on lapset, jotka ovat kaikki jo perheellisiä. Seurakunnassakin minua kaivataan, ainakin ensi pyhänä, sillä minulla on kanttorivuoro. Luulen, että poissaoloni huomataan muutenkin, sellainenhan perhe on. Jos joku puuttuu, toiset havaitsevat sen ja kyselevät.

Mikään ei tässä maailmassa saa olla niin tärkeää, että nojaisin enemmän siihen kuin Jeesukseen. Omat voimani ja kykyni eivät riitä luotsaamaan minua tämän maailman läpi taivaaseen. Ei…

Kevättä kohti

Iän myötä valon merkitys on lisääntynyt. Nuorena en muista ajatelleeni, että pimeä syksy masentaisi - päinvastoin olen aina pitänyt syksystä. Vähitellen pimeys on alkanut väsyttää ja jopa masentaa.

Vaikka on vasta tammikuu, sää on kuin maaliskuulla. Aurinko lämmittää, kun istun laiturilla tai kävelen ulkona. Varmasti vielä tulee talven tuiskuja tai ainakin myrskyjä, mutta aina kun aurinko ilmaantuu taivaalle, päivä saa aivan toisen toivon syttymään sydämessä.

Jeesus Kristus on valo, niin hän itse sanoo Joh 8. luvussa:

Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: "Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo." Kiitän Jeesus sinua, että sinä olet minunkin valoni, minun autuuteni ja minun pelastajani. Ole ylistetty tänäkin uutena armon päivänä, johon olen saanut herätä!

Lastenlapset

Äitini hehkuttaa nykyisin usein, miten tärkeitä lastenlastenlapset ovat hänelle. Nämä kaikkein pienimmät.

Itselläni on tällä hetkellä kolme lastenlasta ja he ovat iso kiitosaihe minulle. Haluan mahdollisuuksien mukaan olla mukana heidän elämässään sellaisella tavalla, että he tietäisivät, missä heidänkin turvansa on. Että se on Jeesuksessa.

6- ja 2-vuotiaat lapsoset osaavat jo lukea Isä meidän -rukouksen yhdessä toisten kanssa. Pienempi heiluttaa ristissä olevia käsiään rukouksen tahdissa ja huutaa aamen, kun viimein siihen asti pääsemme. Oi, miten tärkeää on saada yhdessä rukoilla: ISÄ MEIDÄN. Meidän kaikkien, ei vain minun tai jonkun, vaan meidän kaikkien yhteinen Isä.

Huomenna saan ensi kertaa yökylään näitä pieniä, ainakin 6-vuotiaan. Voin rukoilla hänen kanssaan ja siunata häntä sen kaiken muun hauskan lisäksi, mitä voimme yhdessä tehdä. Kiitos Jumala sinun hyvistä lahjoistasi, näistä lapsista.


Unettomuus on mahdollisuus

Tulinpa koneelle kärkkymään, kun uni ei ota tullakseen. Joskus yöllä on hyvä lukea vaikkapa Raamattua unta odotellessa. Niin aion pian tehdäkin.

Tämän hetken kiitosaihe on se, että selvisin eilisestä työpäivästä ja toivon selviäväni huomisestakin. Flunssa, vai mikä lie tauti minua on vaivannut viikkotolkulla, ei ota talttuakseen. Mutta turvallista on tietää, että Isämme hoidossa tämäkin asia on.

Elämässäni on tapahtunut monia iloisia asioita, ja koska olen stressaajatyyppiä, kaikki iloisetkin asiat vaikuttavat uneeni. Menen väsyneenä nukkumaan, mutta en saa unta, kun alan pohdiskella.

Liekö kiitosaiheeni nyt juuri se, että en ole murehtija: stressaan kyllä, mutta en murehdi. Stressinikin jätän nyt Herran haltuun ja toivotan makeita unia niille, jotka vielä pyörivät vuoteillaan ja niille, jotka nukkuvat jo syvää unta.

Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä Herra, annat minun turvassa asua. Aamen.

Kiitos levosta

Koska tämä on kiitosblogi, keskityn siihen, mistä haluan kiittää. En siis valita siitä, että en osaa vaihtaa kuvaa, kun näitä sivustoja päivitetään aina vain paremmaksi ja tällainen tekninen aasi, jollainen olen, ei osaa sitten enää toimia.

Olen sairastanut kolmatta viikkoa lähes petissä maaten. Se mistä kiitän tässä tilanteessa on se, että olen päässyt jo neljästi lääkäriin ilman jonotuksia ja saanut apua, ainakin nyt viimein. Jumala parantaa suomalaisia lääkäreiden ja lääkkeitten kautta ja on antanut Sanansa vakuudeksi siitä, että Hän pitää huolen ja on kanssamme.

Siitäkin kiitän, että työnantajani ymmärtää, että kun on sairas, on levättävä ja sairastettava eikä näytä nyrpeää naamaa, kun en toivu nopeasti.

Kiitän erityisesti siitä, että saan levätä ja huolehtia vain itsestäni. Enää minun ei tarvitse käyttää voimiani huoleen siitä, etten pääse sairaalaan, jossa Ari virui palvelutalo mukaan lukien 21,5 vuotta. Koko tämän ajan sairastuessani olin kuitenkin vähemmän sairas kuin Ari, jo…

Elämä soljuu rauhallisesti

Olin eilen kansalaistaitokurssilla, mielenterveyden ensiapukurssilla, jonka järjestää Vaasan seudun mielenterveysseura yhdessä Kriisikeskus Valon kanssa. Kurssilla käsitellään yleisimmät häiriötekijät, jotka vaikuttavat ihmisen mielen terveyteen. Niitähän ovat masennus etunenässä, alkoholismi ja psykoosi, muun muassa. En jaksa muistaa niitä kaikkia. Kurssin tavoitteena on oppia tunnistamaan näitä häiriötekijöitä ja ohjaamaan avun piiriin ihmisiä tällaista kohdatessaan.

Teimme testin, jossa sai merkata, mitkä ovat tällä hetkellä asioita, jotka kohottavat omaa mielenterveyttäni, mitkä taas ovat uhkana sille.

Yllätyin, sillä huomasin, että elämäni ei kai koskaan ole ollut näin hyvin tässä mielessä! Ainoat uhat olivat kohdissa terveys (aika kovasti kipeytynyt oikea käsi sekä lonkka) ja työ, jota minulla on tiedossa ensi kesäkuun loppuun tällä haavaa.

Mutta nuokin asiat ovat Jumalan tiedossa ja hallussa. Olen siis pelkästään kiitollinen tässä ja tänään! Yhdyn Marian kiitosvirteen, joka lö…