pau-kotimbnetfiphakkola.blogspot.com

Olen lukenut useita kertoja norjalaisen Sigmund Evensenin kirjan Salatut sanat. Se on Wycliffe-raamatunkäännöstyöstä kertova teos, joka käytännöllisesti kertoo, mitä on elää sisällä vieraassa kulttuurissa ja opetella kaikkea kuin lapsi alusta lähtien. Joka kerta itken hartaasti moneen otteeseen kirjan ääressä. En täysin ymmärrä, miksi se koskettaa minua niin paljon. Ehkä ymmärrän myöhemmin paremmin. Tässä eräs aukeama kirjasta, sivut 282 ja 283: Minulla on ollut lähetyskutsu uskoontulostani lähtien, noin 30 vuotta. Mitä se minun kohdallani tarkoittaa tai on tarkoittanut? Sitä en täysin ymmärrä. On niin paljon, mikä jää salaisuudeksi tässä ajassa, mutta tärkeintä ei olekaan minun ajatukseni, vaan se, että Jumala on uskollinen ja johdattaa. Wycliffe oli 1300-luvulla professori Oxfordissa ja hän käänsi ensimmäiseksi Raamatun englannin kielelle.

Enenevässä määrin huomaan, miten valtava merkitys on liikunnalla. Olkoon se mitä lajia tahansa. Itselleni yksin liikkuminen on parasta. Yksin kävely, juoksu tai avannolla käynti, jolloin saan juttuseuraa, jos tahdon. Mutta voin mennä avannolle aikana, jolloin en tapaa välttämättä tuttuja, joten voin olla hiljaa, jos en jaksa puhua. Ja voi siellä olla puhumatta aina, jos niin tahtoo. Uimahallissa saan myös olla yksin, mutta kuitenkin muiden seurassa. Minulle yksinolo on mahdottoman tärkeää, meteli ei sovi ollenkaan eikä hälinä. Ainoa mikä harmittaa, on se, etten jo aiemmin ole aloittanut juoksemista tai muuta säännöllistä liikkumista, vaikka olen minä pyöräillyt ja ollut vauhti päällä kai aina. Turha kuitenkaan haikailla mennyttä. Suosittelen jokaiselle puolen tunnin lenkkiä joka päivä, tavalla tai toisella. Johan mieli kohoaa ja elämä näyttää valoisammalta! Sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua.

Jotkut osaavat lepäämisen taidon ja nukahtavat helposti, jos ovat väsyneitä. Minun on ollut jo lapsena vaikea saada unta. Olen "kierroksilla" aamusta iltaan, virta päällä. Sen takia on autuaallista toisinaan, kuten tänään, lepopäivänä, makailla sohvalla, vetää paksu peitto päälle ja nukahtaa. Mikään keskeneräinen ei pyöri mielessä, mikään ei vaivaa. Saan vain olla ja antaa unen tulla. Norjalainen lähetti kertoo, että kentällä ollessa tulee joskus hetkiä, ettei enää kykene ottamaan vastaan uutta kieltä ja ihmisetkin ärsyttävät ylenmäärin. Silloin ainoa keino on ottaa etäisyyttä ja päästä hetkeksi toisiin maisemiin, lepoon. Myös juoksuharrastuksen myötä olen oppinut, että kunto kasvaa niinä päivinä, kun ei juokse. Siis levossa. Jumala viisaudessaan antoi ihmiselle lepopäivän, että sisimpämme ehtii mukaan maailman vilinän keskellä. Saamme tasapainoa, jos teemme kuten Jeesus. Hänkin meni hiljaiseen paikkaan ja lepäsi vähän.

Oma heikkous on vaikeaa sietää toisinaan. Kun ei kykene parempaan, kun ei pysty itsestään saamaan parempaa aikaan, vaikka tahtoisi. Minä teen sitä mitä en tahdo. Mutta mitä tahdon, sitä en tee. Minun lihassani ei asu mitään hyvää. Mutta on Jumalan armo. Saan anteeksi armosta, ilman omia tekojani. On suostuttava siihen, että omat tekoni eivät kelpaa. Tarvitsen lahjavanhurskautta, toisin sanoen jonkun toisen hyviä tekoja kelvatakseni Jumalalle. Sen hyvän teon teki Jumala itse Pojassaan, kun lähetti tämän maailmaan heikoksi, pieneksi lapseksi ja lopulta ristille kuolemaan minun edestäni. Tämä on se hinta, se hyvä teko, jonka Jumala teki, että minä saan armon. Kiitän armosta ja Jeesuksesta.

Ennen joulua oli sellaista hässäkkää, etten ehtinyt juuri avannolle. Aattona, jouluaamuna ja tänään tapanina olen sen sijaan kävellyt kahdeksan maissa tai sen jälkeen hitaasti vaalenevassa aamussa parin kilometrin matkan Hietasaareen, jossa avantopaikka sijaitsee. Meressä on nyt oikea avanto, koska pakkanen on paukkunut. Vesi on kipakkaa ja nipistelee kunnolla. Meressä uin minuutin verran, rukoilen Isä meidän -rukouksen, ja sen luettuani tiedän, että minuutti on hurahtanut. Olo on taivaallisen ihana uinnin jälkeen!  On mukava pistellä reipasta vauhtia kotiin lämpimästi pukeutuneena. Kiitos Jumalalle tästä ihanasta joulusta, talvisesta säästä, pakkasestakin ja lumesta! Minä ylistän sinua Herra, sillä sinä pelastit minut! -Psalmista 30

Sain ruokavieraiksi tyttären ja kaksi poikaamme puolisoineen. Aloitin valmistuksen jo aamulla ja kaikki onnistui ja maistui hyvältä. Se tuntui hyvältä tietysti. Sulattelimme ruokaamme jutellen niitä näitä ja myöhemmin joimme kahvia ja glögiä sekä söimme tyttären leipomaa suklaakakkua. Iltapäivä kului rattoisasti. Luin päivän sanat jokaisen syntymäpäivän kohdalta saamastani Juha Vähäsarjan hartauskirjasta ja luimme Isä meidän. On kiitollinen mieli näistä rakkaista ihmisistä, jotka Jumala on minulle antanut sekä tietysti puolisosta sairaalassa ja vanhimman pojan perheestä, joka viettää joulua omassa kodissaan etäämpänä. Koska hän riippuu minussa kiinni, minä pelastan hänet. Minä suojelen häntä, koska hän tuntee minun nimeni. -Ps 91:14

Kiitän, että Jumala antoi minulle yli 30 vuotta sitten minulle sopivan puolison. Kiitän siitä, että ehdimme tutustua toisiimme aika hyvin ja tulimme tuntemaan Jumalan armon Jeesuksessa Kristuksessa ennen kuin mieheni sairastui vakavasti. Ilman uskoa ja luottamusta hyvään Jumalaan en olisi jaksanut elää tätä elämääni sellaisena kuin se on ollut. Paljon surua ja itkua, mutta paljon myös lohdutusta ja iloa. Jumala soi meille neljä lasta, joista on ollut meille paljon iloa ja joiden kautta Jumala on osoittanut, että hän pitää huolen lapsistaan. Tulevastakin polvesta saamme jo iloita ja kiittää. Ei niin, että lasten tai meidän elämä olisi ollut helppoa, kun Jumala on ollut kanssamme, ei sinne päinkään. Mutta aina olemme tienneet, kuka on meidän kanssamme ja kenen ansiosta pääsemme perille taivaan kotiin kerran. Ilman Jeesuksen sovitusta ei tällainen syntinen ihminen kuin minä, tai kukaan muukaan, pääse koskaan Jumalan luo. Ei ole muuta tietä kuin Jeesus Kristus, sillä hän on ainoa,

Mistä on hyvä joulu tehty? Rakkaista ihmisistä, sopuisista naapureista. Tuoksuvista leivonnaisista, puhtaan kodin tuoksusta. Kaihoisista muistoista, haihtuneista haaveista, kaipuusta ja ikävästäkin. Kynttilän valosta, kodin lämmöstä ja levosta. Joulurauhan julistuksesta, Jumalan sanasta. Niin on Jumala rakastanut maailmaa, että hän lähetti ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Hyvää Joulua ja Jumalan siunausta elämääsi!

Iso kiitosaihe on hyvät naapurit. Minusta on mukava, että on reilut välit naapureihin. On naapureita, jotka eivät tervehdi edes, joten heille ei mitään voi. Mutta joka ottaa tervehdyksen vastaan ja juttelee vielä lisääkin, jos itse aloitan, niin sellaisen kanssa voi kehittyä toimivat ja hyvää mieltä tuovat välit. Ja jos koko naapurusto ei olekaan tuttavallista väkeä, niin ei se mitään. Riittää, että on joitakin ystävällisiä suhteita ja tervehdysvälitkin ovat suuri kiitosaihe. Tänä aamuna sain lämpimän pullapussin eräiltä naapureilta. Tuntui oikein hyvältä sydämessä. Mietin jo, miten itse osoitan heille lähimmäisyyttä jatkossa. Siunaa Jeesus naapuruussuhteemme. Anna meidän tehdä toisille sitä, mitä itse toivoisimme saavamme osaksemme. Sitä kautta tulemme näkemään ihmeitä - ja näemme jo! Ravitse meitä armollasi joka aamu, niin voimme iloita elämämme päivistä.  Niin kuin annoit murheen, anna meille ilo yhtä monena vuotena kuin vaivamme kesti. Anna palvelijoittesi nähdä su

Minulla on useita joululevyjä ja uusiakin olen saanut. Hiukan olen niitä kuunnellut, mutta pääasiassa minulla on vain dei-radio auki. Sieltä tulee paljon hyvää hengellistä musiikkia. En kaipaa tiptappia, vaikka sitäkin on laulettu ja jopa innostuin leikkimään mieheni osaston joulujuhlassa (vaikka kukaan muu ei leikkinyt). Hengästyttävä laulu, varsinkin jos pomppii samalla! Yhtään klassista konserttia en ole vielä kuullut joulun aikana, mutta varmaan niitäkin tulee vielä ja osun kohdalle kuuntelemaan. Tänäkin lauantaiaamuna olen nauttinut sohvalla maaten hyvästä musiikista samalla, kun olen puoliksi torkkunut. Heräsin jo neljän jälkeen, vähän liian aikaisin ja unta jäi vielä uneksimatta. Musiikki vetoaa tunteisiin ja joulu on siksikin muistoineen voimakkaasti vaikuttavaa aikaa tunne-elämään. En halua turhia tunteilla ja "fiilistellä", mutta sikäli mikäli musiikki luo rauhaa ja lepoa sisimpään ja siinä on sanoma, sillä on oma paikkansa. Kohottakaa riemuhuuto Herralle

Klo 8 soi ovikello, ystävä tuli vierailulle, kun sai kyydin kaupunkiin. Olin kattanut pöytään oikeat kahvikupit servetteineen. Vähän jouluista tarjottavaa ja tuoreita sämpylöitä. Rukoilimme vähän, puhuimme paljon. Kahvittelimme ja pari tuntia hurahti. On kiva, kun saa seuraa kahvipöytään toisinaan, kun tavallisesti makaan sohvalla ja syön ja juon samalla lukien, kun kerran yksin asun. Iltapäivällä tulee toinen ystävä poikkeamaan. Tämä joulunaika on yhtä juhlaa: paljon kohtaamisia ja puhumista. Väsymistäkin kaiken kanssa, mutta hiljaista iloa ja onnea kuitenkin. Kaikki hyvät lahjat tulevat valkeuksien Isältä, Jumalalta. Erityisen lahjan hän antoi meille Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.

Asumme erityisen kauniissa maassa. Olipa mikä vuodenaika hyvänsä, aina on kaunista. No, tietysti sellainen römppökeli ja räntäsade ei varsinaisesti upeaa ole, mutta niiden kautta aukeaa piankin uusi, entistä kauniimpi vaihe luonnossa. Tänä aamuna on lunta, valkoista, kirkasta, jouluista! Punainen taivaanranta uimaan kävellessäni. Puhdas vesi meressä ja mahdollisuus pulahtaa sinne. Ystävällisiä ihmisiä pukuhuoneessa, vanhoja tuttuja kaikki jostain yhteyksistä. Kotiin palattuani syön lämmintä riisipuuroa, eilen keitin - piti lämmittää, ei ollut enää lämmintä... Itse poimimiani mustikoita puuron kanssa. Nekin puhtaasta luonnosta, omin käsin metsästä kerättyjä monien ajatusten saattelemina. Onneahan tämä on. Kiitollisuus täyttää mielen. Ja puoliso siellä sairaalassa odottaa ja on iloinen, kun menen. Tässäpä aineksia kiitollisuuteen yhdelle pienelle ihmiselle. Mikä on ihminen, että häntä muistat; ihmislapsi, että pidät hänestä huolen?

Emme voi tietää, saammeko herätä uuteen päivään vai emme. Jotkut ehkä toivovat, etteivät heräisi. Mutta ihmisellä on luja tahto elää, kaikesta huolimatta. Olin uupunut vuosikausia. Herätessäni olin yhtä väsynyt kuin nukkumaan mennessäni, mutta oli vain pakko jaksaa. Kun lapset lähtivät kotoa, olin kolme vuotta pois työelämästä, koska annoin viimein itselleni luvan olla uupunut. Nyt oli siihen tilaa. Toissa kesänä uupumus alkoi vähitellen hellittää. Elokuussa 2013 se väistyi niin, että sen syksyn mittaan lähdin ja pääsin jopa takaisin työelämään ja voimani palautuivat työn jälkeen. Se tuntui ihmeelliselle ja tuntuu edelleen: ettei ole koko ajan uupunut. Tänäkin aamuna heräsin omia aikojani vähän ennen kuutta enkä ollut enää väsynyt. Tämä on lahjaa, tämä on suuri Jumalan lahja: herätä uuteen päivään uusin voimin! Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä!

Kiitän uudesta uunista sekä taloyhtiötä että Jumalaa! On mukava leipoa hyviä tuoksuja kotiin ja kuunnella jouluista musiikkia tai muuta hyvää ohjelmaa. Jopa espanjaa välillä, etteivät opitut asiat vallan unohdu! Leipominen on samaa kuin turvallisuus ja koti minulle. Tänään heräsin viideltä ja kun olin aamukahvini juonut ja Psalmeja lukenut ja rukoillutkin, niin ryhdyin leipomaan. Isäni teki minulle pelekan, joka on ohut puinen laakea "lasta", jolla on kätevä suojauttaa ohuet rieskat uuniin ja sieltä pois. Ilman pelekkaa ei rieskojen teko onnistuisi ollenkaan. Arvokkaaksi pelekan tekee sekin, että siinä on isäni nimikirjaimet ja vuosiluku, jolloin hän sen teki. Olen kiitollinen tästä muistosta, joka minulla on jo edesmenneestä isästäni. Joulun alla mieleni herkistyy joka päivä jostakin asiasta. Ei se paha asia ole. Kiitollisena siis tähänkin päivään, joka on hyvin alkanut.

Synkkä, tuulinen aamu. Piti päästä kuitenkin ulos. Kävelin Hietasaareen avannolle. Ihana ihminen tuli vastaan, hänelläkin heijastinliivi. Vaihdettiin pari sanaa ystävällisessä hengessä, mikä ilo tuollainen pieni asia. Tuuli etelästä, uiminen mukavaa, kun rakennus jäi tuulen puolelle. Virkistävää, ihanaa tuo kylmän veden vaikutus! Kotiin päästyäni pyörällä hakemaan naapurin tädin kakku kaupungilta. Tänään juhlitaan hänen pyöreitä vuosiaan. Paluumatkalla alkoi vähitellen sataa, mutta kakku tuli kuivana perille. Eilen mietin, juostako vai mennäkö avannolle. Hyvä, kun kävin juoksemassa, tänään ei olisi viitsinyt tuossa tuulessa. Johdatuksen makua. Kiitos, hyvä Jumala, että pidät huolen, kiitos, että niin paljon rakastat ja saan olla lapsesi!

Kiitän Jumalaa, että pystyn juoksemaan. Eihän se mitään laukkaa ole, mutta ei tarvitsekaan. Jalka nousee kuitenkin ja hiki lentää. Hyvä olo seuraa aina lenkkiä. Tänään juoksin 42 minuuttia. Veljeni haastoi minut juoksemaan ja kieltoyritysten jälkeen menin itseeni ja päätin yrittää. Alku hitaasti, lisää matkaa vähitellen. Kiitän siis myös veljeäni ja rukoilen hänen puolestaan. Hän on tehnyt ison työn itsensä kanssa ja juossut puolimaratonin elokuussa. Siihen itsekin tähtään ja aion juosta, jos Herra suo. Juoksuni ovatkin raamattujuoksuja, sillä laulan melkein koko ajan mielessäni raamattulauluja ja matka joutuu. Kiitä Herraa minun sieluni ja kaikki mitä minussa on, Hänen pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa, äläkä unohda, mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt.

Sateisessa säässä hautajaisiin kappelille. Jo parkkipaikalla tuttu vanha pariskunta. -Joka päivä me Aria muistamme rukouksin, se on vaan jäänyt niin meidän rukouksiin, he kertoivat. Ihmeellistä, armoa, ihanaa, tuollainen muistaminen. Valkoinen arkku, sampanjan väriset ruusut arkulla. Omaisten käsinkosketeltava suru, metsäinen maisema alttaritauluna. Itkua, halauksia, kohtaamisia. Arkun perässä hautausmaalle, kukkien laskeminen hautakummulle. Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas. Muistotilaisuudessa kaunis kattaus, vainajan muistoa kunnioittaen. Muistelua, taivaslauluja. Lopuksi virsi 345: 1. Jo mahtaisimme yötä ja päivääkin kiittää Jumalan suurta hyvyyttä, jo mahtaisimme yötä ja päivääkin kiittää Jumalan suurta hyvyyttä, että saisimme taivaassa häitä viettää Karitsan suuressa salissa, että saisimme taivaassa häitä viettää Karitsan suuressa salissa. 2. Oi rakkaus suuri, oi ääretön armo, kun saan olla morsian Jeesuksen, oi rakkaus suuri, oi ääretön armo,

Kerran taivaassa on ihmeellistä nähdä, jos se enää siinä vaiheessa on tarpeen, miten rukoukset ovat kantaneet täällä maan päällä vaeltaessamme. Eräs uskollinen esirukoilijamme kuoli yllättäen jokin aika sitten. Hän laittoi aikoinaan usein kortin, jossa toivotti runsasta Jumalan siunausta. Tiedän, että hän lepäsi paljon, hänet laitettiin lepäämään. Ja maatessaan hän rukoili. Tänään pääsen saattamaan tätä esirukoilijaystävää viimeiselle matkalle täältä ajasta iäisyyteen. Tällaiset päivät ovat juhlaa, surujuhlaa ja samalla taivasjuhlaa. Jeesuksen ystävillä on kuollessaan hyvä osa: matkalippu, joka on maksettu Jeesuksen veren hinnalla. Se on meille jokaiselle valmiina. Joko olet lunastanut omasi? Tee se pian. Tänään on otollinen aika, tänään on pelastuksen päivä.

Ystävä kutsui luokseen syömään. Istuimme pitkään pöydän ääressä puhellen ja lopuksi kahvia juoden. Luottamuksen ja ystävyyden ilmapiiri vallitsi. Ilman ihmisiä, ilman vertaistukea, elämä olisi köyhempää ja murheellisempaa. Jakamalla ja toisiamme ymmärtämällä voimme kestää paremmin elämän vastoinkäymisiä ja iloita pienistä asioista. "Antamalla kostuu itse" toteutuu ystävyyssuhteissa. Olemalla läsnä annamme aikaa ja saamme itse. Ystävä kertoi, että puolison ollessa sairaalassa tälle lähetettiin huonetoveri ihan vain sitä varten, että rouva saattoi mennä levollisesti kotiin nukkumaan, sillä huonetoveri lupasi rukoilla ja pitää sairaampaa huonetoveriaan silmällä. Kiitos ihmisistä, jotka toimivat kuin sanansaattajina taivaasta, kuin enkelit suorastaan.

Kiitollinen mieli, odotan tytärtä kylään. Aiomme leipoa yhdessä rieskaa. Itse olin ainoa tytär kolmen veljen keskellä kuten tyttärenikin. Huomaan käyttäväni samoja sanoja ja ajattelevani samoin kuin äitini. Hän sanoo usein, että on ihanaa, kun on edes yksi tytär. Pojat menevät vähän vaimojensa mukana, sillä vaimo on monesti se sosiaalisempi puolisko. Ja onhan äidin helpointa puhua omalle tyttärelleen asioitaan. Aarteita nuo lapset ovat. Senkin äiti on minulle opettanut. Hänellä on nyt neljättä polvea useampi lapsi, ja nämä ovat äidin silmäteriä. Itse hän on pian 80 ja iloitsee suvun jatkumisesta. Se helpottaa luopumista tästä elämästä. Jo Raamatussa kerrotaan, miten joku kuningaista teki itselleen muistomerkin, sillä hänellä ei ollut lasta. Ihmisellä kai on tarve jättää jotain jälkeensä. Mutta vaikka saavuttasimme suuria näkyviä ansioita maan päällä, lopulta tietokirjassa voi olla parin lyhyen rivin verran tietoa ansioistamme. Ja harvalla meistä sitäkään. Tärkeintä on, että

Poikkesimme mieheni kanssa sairaalan kahvilaan hetkeksi. Ohitse kulki tutun näköinen nainen ja meni jo jonkin matkaa ohitsemme. Yhtäkkiä nainen palasi takaisin ja alkoi kysyä, olemmeko tuttuja. Kävi ilmi, että parikymmentä vuotta sitten hän oli opiskelijana/harjoittelijana ryhmässäni päiväkodissa. Kertasimme elämäämme jonkin aikaa. Lopuksi hän sanoi, että oli pitänyt minusta kovasti. Se lämmitti todella mieltäni. Kiitos, Jumala, ihmisistä, jotka uskaltavat sanoa jotain rohkaisevaa toiselle, vaikka vuosienkin jälkeen tavatessaan. Anna minunkin olla sellainen ihminen!

Muutamassa minuutissa selvisin eilen osastolle, josta miestäni oltiin viemässä keskussairaalaan uuden ruokaletkun laittoa varten. Se oli irronnut omia aikojaan; edellinen vaihdettiin muutama viikko sitten. Tilalle oli työnnetty onneksi puhdas, mikä-lie -letku, kuten on sovittu, ettei reikä umpeudu. Se tapahtuu hyvin nopeasti. Letkun laitto sujui hyvin, mutta päivystyksessä oli vetoista ja viileää, mieheni ovensuussa kulkupaikalla. Hän sai kylmää varmaan, alkoi täristä, kuume alkoi nousta juuri, kun paariauto tuli meitä hakemaan takaisin osastolle. Jäin joiksikin tunneiksi mieheni luo, sillä limainen hän oli. Taustalla kuuntelin raamatuntekstiä uudesta testamentista samalla kun keinuttelin sängyn vieressä ja ristikoita täyttelin, imua käyttelin ja muutakin puuhailin. Minun onneni on olla Jumalaa lähellä. Minä panen toivoni Herraan, Herraan, kertoakseni sinun suurista teoistasi. -Ps 73

Itsenäisyyspäivänä juhlittiin paitsi Suomen itsenäisyyttä, myös liitettiin Niilo-poika seurakunnan yhteyteen ja Jeesuksen opetuslapseksi. Hänen vanhempansa kasvattavat lasta Jumalan tuntemiseen, sillä ilman opetusta lapsi ei voi oppia tuntemaan taivaallista Isäänsä, jonka oma hän on ja jolle hän kuuluu. Opeta poikanen tiensä suuntaan niin hän ei vanhanakaan siltä poikkea, sanotaan Sananlaskuissa. Vanhempien ja kummien tehtävä on opastaa ja rukoilla. Miten se toteutuu Suomen maassamme, se on eri juttu. Jumalan uskollisuutta ei tee tyhjäksi se, että me ihmiset emme ole uskollisia. Jumalan jokainen Sana on totta eikä tyhjiin raukene. Sen takia emme voi ottaa pois mitään Sanasta, sillä jos emme usko koko Sanaa, on turhuutta uskotella itselleen, että riittää, kun yrittää parhaansa. Näinhän moni suomalainen uskoo: pakko riittää Jumalalle, että teen parhaani; eihän Jumalakaan voi vaatia täydellisyyttä! Mutta Jumala vaatii koko lain täyttämistä, täydellisyyttä, lapsiltaan. Ja se on mah

Kiitos Jumalamme tästä isänmaasta ja kotimaasta. Kiitos luonnosta, sen järvistä ja metsistä. Kiitos kansanluonteestamme, vaikka se melankolinen onkin. Kiitos Jumala, että meidät ainakin tähän asti on tunnettu ahkerina ja luotettavina ihmisinä, kun olemme suomalaisia. Anna niin olla jatkossakin, älä anna meidän muuttua väärään suuntaan, vaikka niin näyttääkin tapahtuvan. Siunaa Herra Jumala maamme presidenttiä ja kaikkea esivaltaa. Virsi 586: 1. Jumala, meille armossa suo rauha aikoinamme. Ei kukaan toinen turvata voi rauhaa maailmamme. Sen teet vain sinä, Herra. 2. Varjele valtakuntamme sodasta verisestä, rakkaasta isänmaastamme vahingot, vaarat estä. Armosi anna kestää. 3. Johdata, Kaikkivaltias, myös esivaltaa maamme ja auta, että suojassas rauhassa elää saamme, pysyä sanassasi. Säk. 1 latinalainen antifoni Da pacem, Domine, in diebus nostris 600-luvulta. Suom. Mathias Westhin käsikirjoituksessa 1540-luvulla, uud. suom. Jaakko Finno virsikirja

Minulla on ollut aina iso suku. Aiemmin tätejä ja setiä sekä enoja oli parikymmentä. Nyt suuri osa heistä on kuollut, mutta lisää serkkuja on syntynyt ja näille perheitä. Omakin perheeni on kasvanut. Omien lasten lisäksi on miniöitä ja vävy ja perheen kasvu jatkuu. Tulin juuri tapaamasta veljieni perheitä sekä äitiäni, joka on elossa vanhemmistani enää. Kävin myös naapureita, serkkuja, tätejä ja joitakin ystäviä tervehtimässä. Sain kokea paljon huolenpitoa ja rakkautta heiltä. Oli hyvä olla ja käydä, hyvä oli myös palata takaisin omaan kotiin. Tehtävät kotona kutsuvat, puoliso sairaalassa sekä lapset. Ja vielä illalla seurakuntaan siellä olevien ystävien kanssa jakamaan yhteistä uskoa ja elämää. Jumalalle kiitos kaikesta tästä hyvyydestä, josta saan olla osallinen. Herra auttakoon minua jakamaan sitä eteenpäin!

Olen lapsuuden perheessäni ainoa tytär kolmen pojan keskellä ja äidilleni edelleen hyvin tärkeä. Itselläni on saman kokoinen perhe, tytär myös kasvanut veljiensä välissä ja oppinut topakaksi selviytyjäksi. Keskimmäiset lapsemme asuvat samalla paikkakunnalla kuin me vanhemmat ja olen kiitollinen siitä. Poika on asunut aina täällä, mutta tytär muutti miehineen viiden Etelä-Suomen vuoden jälkeen takaisin kotipaikkakunnalle. Minulla on sama ilo kuin äidilläni: on tytär, joka on minulle hyvin tärkeä. Kiitoksen aiheita riittää, useampiakin joka päivälle ja joka hetkeen. Niin, p aljon on aihetta lapsella kiittää, Jumalan lahjoja kaikille riittää . Lahjat ovat erilaisia kuten me ihmisetkin. Kunpa osaisimme nähdä omat lahjamme emmekä kadehdi toisten saamia. Kullakin on myös omat kipunsa!