pau-kotimbnetfiphakkola.blogspot.com

Terveyden merkityksen huomaa yleensä vasta, kun tulee kipuja tai sairauksia. Itse arvelen olevani aika kipuherkkä tai ainakin itseäni harmittaa omat valitteluni ja ruikutukseni. On tärkeää, että tunnistaa olonsa; olenko terve vai sairas. Moni mies erityisesti menee lääkäriin vasta, kun on liian myöhäistä korjata vahinkoja. Onko se sitä, ettemme halua turhaan vaivata toisia, itsemme vähättelyä? Itse kuitenkin olemme itsemme asiantuntijoita, mitä tulee kipuihin tai huonoon oloon. Toisinaan minun ainakin on vaikea tunnistaa, onko kyseessä somaattinen kipu. Toisin sanoen, tunnenko kipua siksi, että voin henkisesti huonosti. Siinäkin tapauksessa kipu on todellista. Kun vanhus sairaalassa valittaa ja ääntelee kuin olisi kipeä, hänellä on jokin syy tehdä niin. Kuka kuuntelisi häntä? Joskus olen käynyt lääkärissä kipeyteni takia, saanut kuuntelevan korva, lähtenyt reseptin kanssa kotiin - enkä ole hakenut lääkettä ollenkaan: tauti parani, kun sain avun henkiseen kipuuni. Ehkäpä mekin...

Koti ei tuntuisi niin ihanalta turvapesältä, jos sieltä ei joskus astuisi ulos maailmaan. Aika nopeasti alkavat seinät kaatua päälle, pölyt ahdistaa ja mieli masentua. Mutta lähdepäs ulos kävelemään, kylään tai kauppaan, niin johan on mukava palata takaisin kotiin. Jumala on johdattanut minulle kotipesän, kyyhkytuvan, joka on kaikin puolin minulle sopiva. Vaikka asun yksin, kuulen ääniä naapurista ja kadulta, mutta ne eivät minua häiritse. Yläkerran vanhusten juttelu kuuluu hiljaisena  ja kodikkaana. Koskaan ei riitaa tai tappelua. Ikkunastani pidän yhteyttä toiseen eläkeläispariin pitämällä kukkia ikkunalla, niin että Essi-rouvakin voi niistä iloita. Poikkean kutimen kanssa kyseisen parin luona juttelemassa silloin tällöin. Nauramme yhdessä paljon, sillä jotenkin vaan huumorimme on samanlaista. Jumalan rauha lepää kotini yllä, sillä kuulun Jumalalle, olen hänen lapsensa. En tunne itseäni erinomaiseksi tai mitenkään mallikristityksi. Minulle riittää, että Jumala rakastaa mi...