pau-kotimbnetfiphakkola.blogspot.com

Saatamme huokailla, että meillä ei ole aikaa tehdä sitä tai tätä. Se on suorastaan hyvin tavallinen ajatus. Jos olisi aikaa, tekisin sitä tai tätä, mutta kun en ehdi. Osaankohan käyttää aikani oikein? Opeta minua laskemaan päiväni oikein että saisin viisaan sydämen. Jokaiselle meistä on annettu riittävästi aikaa tehdä se, mikä on tärkeintä. Niinhän täytyy olla! Mutta me haluamme niin monia asioita, jotka ovat meille tärkeitä, että tärkein voi joskus unohtua. Tänään minulla on aikaa keskittyä lukemaan Raamattua, mietiskelemään ja olemaan levossa Herran kanssa. Herra siinä minua auttakoon!  

Leena Törmänen kirjoittaa runokirjassaan Suru on tosikko ja lähtee : Terveys Varastettiin, enkä edes  tiennyt omistavani. s.8 Rakas Jumala. Kiitän siitä, että olen terve. Minulla ei ole mitään vakavia sairauksia, jotka rajoittaisivat elämääni, vaan muutaman pillerin napsimalla olen täysin kunnossa. Anna anteeksi, että en muista kyllin kiittää terveydestäni, voimistani, jaksamisestani, väsymyksestäkin, joka aina kuitenkin on väistynyt vähän levättyäni. Herra, anna voimaa niille, jotka kantavat sairauden taakkaa päivästä ja hetkestä toiseen. Kosketa ja lohduta. Vain sinä Herra voit, sinä olet lohdutuksen Jumala.

...ja siitä, että aurinko on noussut jälleen tapansa mukaan ja näkyy ainakin täällä Kyyhkytuvan nurkilla ja vastapäisen talon katolla kuuraa sulattaen. On kai ollut hiukan pakkasta. Kiitollinen olen siitäkin, että jaksoin nousta, vaikka yöllä valvoin monta tuntia. Sedän ja serkun kauniit hautajaiset perjantaina toivat tunnemyrskyn, joka ei ole vielä laantunut. Hautajaisia teen kaiket yöt. Uuvuttavaa. Tapaan erään ystävän - sanon ystäviksi niitä, joiden kanssa on sama henki ja mieli, vaikka emme usein tapaisikaan. On ilo vaihtaa ajatuksia, muutakin kuin pinnallisista asioista. Olen huono puhumaan small talk -juttuja, jyrään aina turhankin syvällä. Mihin te minua vertaisitte? Kuka on minun kaltaiseni? kysyy Pyhä. -Jes 40:25

Iloitsen omasta seurakunnastani, luterilaisesta Mikaelin seurakunnasta, omasta pastorista Markus Pöyrystä. Hän tuntee minut nimeltä, ja mikä ihanaa: myös mieheni, joka on sairaalassa. Koska miehenikin kuuluu pastorin laumaan, tämä käy tapaamassa miestäni kerran, pari kuukaudessa ja pitämässä pienoismessun. Kannoin vastuuta mieheni hengellisestä elämästä, koska tämä ei sairautensa vuoksi kykene itse lukemaan eikä laittamaan äänitteitä päälle kuunnellakseen saarnoja tai muuta. Koin vastuun suurena ja toivoin voivani edes jakaa sitä jonkun kanssa. Nyt on tilanne toinen. Pastori hoitaa hengellisen vastuun sekä miehestäni että minusta. Kiitos Jumalalle, hän on hyvä. Iäti kestää Jumalan armo! Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu!