pau-kotimbnetfiphakkola.blogspot.com

Syksystä pidän, mutta tämä syksy on arvoitus, sillä mieheni kuoli keväällä ja eilen muistin erään haaveeni. Yli 30 vuotta sitten olin vielä niin lapsellinen, että olisin halunnut pomppia syksyn lehdissä, joita oli kasoittain puistoissa. Mieheni ei kyennyt tuolloin enää pomppimaan, hädin tuskin kävelemään. Sanoin, että jahka paranet, niin sitten pompimme yhdessä. Illalla pyöräilin uimasta kotiin ja näin lehtiä Hovipuistikolla. Voi, meiltä jää kieriskelemättä lehdissä tänäkin syksynä - ja ikuisesti tässä elämässä! Niinpä päätin, että teen sen itsekseni tänä syksynä ja oikein perusteellisesti! Odotan vain OIKEAA HETKEÄ ja kunnon lehtikasaa. Lapsellisesta haaveestani en luovu, vaikka kuolema onkin käynyt! Kaikki haaveet eivät toteudu, mutta tärkeimmät asiat kylläkin. Ne mitkä Jumala on hyväksi nähnyt. Sain neljä lasta, kuten olin toivonut ja lapsenlapsia on rivissä kasvamassa. Kuinka voisin muuta kuin kiittää - niinpä kiitän! Minun sieluni ylistää Herraa, hartaammin kuin varti...

- kun poika ja miniä tulevat yökylään. Kun istutaan iltaa ja jutellaan. Kun luetaan iltarukous yhdessä - kun toisetkin lapset ovat turvassa Jumalan huomassa, missä ovatkaan - kun mieskin sairaalassa pärjää, sillä hänen Kaitsijansa on Jeesus itse kuten uninäyn kautta Jumala minulle osoitti - kun on viikonloppu ja saan lukea kirjaa, joka itkettää, kun se niin koskettaa. Suosittelen Pauliina Rauhalan Taivaslaulua luettavaksi jokaiselle. " Vapauteen Kristus teidät vapautti! "

Lapset tulevat ruokailemaan luokseni matkallaan Paapan syntymäpäiville. Minä menen sen sijaan mieheni luo sairaalaan, niin on minusta hyvä tällä kertaa, koska kyse on mieheni isän syntymäpäivästä. Elämä on jatkuvaa oppimista, kasvamista. Jos niin tahdomme, jos suostumme. Kun lapset aikuistuvat, muodostavat oman perheensä, saavat mahdollisesti lapsia, perhekuvio muuttuu. Silloin saan pohtia omaa paikkaani ja tehtävääni suhteessa jokaisen lapsen perheeseen. Kukin on erilainen, kuhunkin on omanlainen suhde puolin ja toisin. Perheessämme keskustellaan paljon. Se on rikkautta. Silläkin on merkitystä, mitä puhutaan. Ja sillä, että usein rukoillaan yhdessä. Kiitos Jumala perheestä, kiitos elämän rikkaudesta! Lapset ovat Jumalan lahja.

Joka päivä olisi syytä ja aiheita kirjoittaa pitkät rimssut kiitosaiheita, mutta useimmiten ne jäävät vain omiin ajatuksiin. Tänään kiitän, että olen selvinnyt 2-vuotiaan Sara-tyttösen kanssa hienosti pitkän päivän. Aamulla tyttönen heräsi iloisena, vaikka oli vain mummo paikalla, isiä ja äitiä ei näkynyt missään. Eikä koko päivänä tyttö kysellyt, koska vanhemmat tulevat. Leikitty on ja vietetty päivää. Aikuisen askeleeni vaan kulkevat sittenkin liian joutuisaan, en osaa kulkea tarpeeksi hitaasti. Mutta opettelen koko ajan. Perhe palasi. Etanapeli alkaa. Mummo taitaa pitää vapaavuoron ja antaa Saran pelata vanhempien kanssa. 1. Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen. Minne käynkin maailmassa, sinä olet hoitamassa. Onni täällä vaihtelee, taivaan Isä suojelee. 2. Ota, Jeesus rakkahin, suojaas koti kallehin. Siunaa äitiä ja isää , heille elinpäivää lisää. Ystävä sä lapsien, pientäs auta holhoten. 3. Pidä meitä turvissas, Jeesus, armohelmassas. Suojaas sulje...