Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2013.

Kiitän Herraa!

Minä ylistän sinua, Herra, sillä sinä pelastit minut etkä sallinut viholliseni iloita minusta. Herra, minun Jumalani, sinua minä huusin, ja sinä paransit minut.  -Ps 30:2,3. Näillä psalmin sanoilla kiitän Jumalaa tänään! Hän on hoitanut minut ylös uupumuksesta, niin että saatoin hakea työpaikkaa ja sain sen. Tämä on ihmeellistä minun silmissäni! Jumala puhui kuunnellessani eilen raamattutuntia. Opetuksen eräs osa-alue oli "kirjasto", ja mietin, että voisiko tuo todella olla viittaamassa siihen, että saan työn. Nimittäin työnhakuni suuntautui juuri kirjastoon. Panin vain asian merkille, en hurrannut vielä asialle. Mutta kun asia selvisi, ymmärsin, että kyllä se tuli Herralta. Sinä muutit minun murheeni ilokarkeloksi!

Johtotähti elämäämme

On siunattua, että Raamattu antaa meille esikuvia. Niitä on sekä hyvässä että pahassa. Stefanus puhuttelee minua tänä aamuna näyttämällä, mitä on ristinkantaminen ja mitä siitä seuraa. " Stefanos, täynnä armoa ja voimaa,  teki suuria ihmeitä ja tunnustekoja kansan keskellä. " -Apt 6:8 Vähän myöhemmin Stefanos pidätetään. Silloin hän saarnaa Pyhän Hengen voimassa Jumalan vastustajille: " Te niskurit, sydämeltänne ja korviltanne ympärileikkaamattomat! Aina te vastustatte Pyhää Henkeä -  niin kuin isänne, niin tekin! " -Apt 7:51 Neuvoston jäsenet "kiristelevät hampaitaan", sillä tämä puhe "viilsi heidän sydäntään". Mutta he eivät tehneet parannusta, vaan kivittivät Stefanuksen. Mitä näkee Stefanus ennen surmaamistaan: " Minä näen taivaat avoinna ja  Ihmisen Pojan seisomassa  Jumalan oikealla puolella. " -Apt 7:55 Jeesuksen kerrotaan "istuvan Isän oikealla puolella" taivaassa, mutta kun hänen palvelijansa St

Tänään kiitän päivän töistä!

Mistä voi tietää, mitä Jumala tahtoo ihmiseltä? Joku on vastannut tuohon kysymykseen: Tee velvollisuutesi. Tee ne asiat, jotka sinun on tänään tehtävä. Laita ruokaa, siivoa koti, maksa laskut. Tee se, mikä sinulla on edessäsi. Tuo lienee oikea vastaus. Eteemme tulevat kyllä asiat, jotka meidän on tehtävä. Kiitän uskon lahjasta. Kiitän siitä, että Jumala on minulle todellinen, rakastaa minua ja puhuu minulle Sanassaan. Yksi ajatus Elisabeth Elliot ilta tänään: " Hiljaa oleminen on meille kovin vaikeaa. Siihen tarvitaan usein sairaus, menetys, kärsimystä, eristäytymistä, yksinäisyyttä. Vasta kun olemme käyttäneet omat voimavaramme loppuun, kun häiriötekijät on minimoitu, pystymme olemaan hiljaa ." -Jumala johdattaa. s. 45

Anna itsesi kokonaan!

Elisabeth Elliot kirjassaan Jumala johdattaa , kertoo seuraavan tapauksen. E.E. asui Ecuadorin pääkaupungissa Quitossa. Hän teki viidakossa lähetystyötä, etenkin sen jälkeen, kun hänen miehensä ensin murhattiin siellä neljän muun nuoren miehen ohella (tämän olen lukenut hänen toisesta kirjastaan). Kaksi miestä tuli nyt hienoine varusteineen Elliotin luo. He olivat menossa viidakkoon 6vk:ksi, sen jälkeen aikoivat kirjoittaa aiheesta kirjan. He halusivat Elliotin opettavan heille pari lausetta intiaanien kieltä (siellä oli 7-8 eri intiaaniheimoa), " intiaanikielethän ovat hyvin samanlaisia ". Elliot kertoi, että miehet olisivat tarvinneet ennen kaikkea oppaan. Heidän varusteensa olivat aika hyödyttömiä Elliotin mielestä. Mutta koska miehet mielestään tiesivät kaiken ja tarvitsivat vain " pari lausetta ", ei Elliot voinut auttaa heitä. -Hän ei kuullut miehistä koskaan enää mitään. Samoin saattaa olla meidän laitamme Jumalaan nähden: "On jokin pieni jut

Anteeksianto

Elisabeth Elliot kirjassaan Jumala johdattaa: Ellen pysty rehellisesti sanomaan, että olen antanut pahantekijälle puhtaat paperit, minun täytyy hyväksyä, ettei Jumalakaan voi antaa minulle anteeksi. Viha ja katkeruus johtavat helvettiin. Koska Jumala on rakkaus, hän ei rakkautensa tähden voi edistää itsetuhoani. Miten voin odottaa Jumalan johdattavan minua, jos kieltäydyn seuraamasta hänen tietään? Ainoastaan armollisille on luvattu armo. -Karua tekstiä ja vaikeaa ottaa vastaan, kun on tullut hylätyn/jätetyn/syyttä syytetyn penkille. Itselleni on ollut pitkä työ antaa anteeksi joillekin ihmisille. Joskus olen luullut antaneeni anteeksi, mutta on paljastunut, että olenkin kantanut katkeruutta sydämessäni! Jumala, puhdista sydämeni ja tee minussa työsi, että osoittaisin toisille armoa kuten sinä osoitat minulle joka päivä. Jeesuksen nimessä.

Kiitosaihe

Kiitos Jumalalle, että erään rakkaan ihmisen verikoetulokset olivat normaalit. Ei valkosolut koholla. Kiitos, kiitos! Hyviinkin uutisiin turtuu nopeasti ja normaalitulokset ovat itsestään selviä. Niin ei kuitenkaan ole. Sillä kaikesta kiittää mä saa-an, hyvää Jumalaa, sanotaan laulussa. Elisabeth Elliot kirjoittaa johdatuksesta. Aivan ensimmäiseksi hän osoittaa mallirukouksen. Mikäpä se voisi muu olla kuin Isä meidän -rukous. Raamatussa tuo rukous on hiukan eri sanoin evankeliumeissa. Vasta hiljan ymmärsin, mistä se johtuu, kun joku itseäni viisaampi kirjoitti asiasta: Jeesus opetti todennäköisesti kymmenissä ja sadoissa paikoissa ihmisiä. Hän puhui samoja asioita, uudestaan ja uudestaan. Niitä tärkeimpiä. Niinhän nykypäivän evankelistakin tekee! Toistaa samoja asioita, vähän eri sanoin, hiukan eri painotuksin tilanteesta johtuen. Isä meidän -rukous on niin tuttu, että emme osaa ottaa sitä tarpeeksi vakavasti ja todesta. Coleridge on sanonut (Elliot kirjoittaa): Monia to

Hyvää lukemista

Olen kiitollinen rennoista romaaneista, kirjoista, jotka kertovat Jumalasta ymmärrettävästi ja oikein. Raamattu on tietysti korvaamaton ja kaiken pohja ja perusta. Sen ohi eikä yli ole mitään, mitä kirjoitettu on. Jumala johdattaa , on Elisabeth Elliot in kirja, nimensä mukainen. Kristityn avun lähde, Jumala, hallitsee kaikessa tähdistä kolikoihin, vaikka moni ei usko, että Jumala vaikuttaisi mitenkään kruunan ja klaavan "voittoon", kertoo Elliot. "Kristitty ei tule Jumalan luo kysymään neuvoa. Hän tulee kysymään Jumalan tahtoa, eikä hänellä viime kädessä sen jälkeen ole vaihtoehtoja. Kun Jumalan tahdon saa tietää, on toimittava sen mukaan. Joka tietää,  mitä on tehtävä,  mutta ei tee,  se syyllistyy syntiin ." Jaak 4.17 KR92 Kun itse olen joskus tienristeyksessä enkä tiedä, mitä tehdä, rukoilen ja avaan Raamatun tai sitten otan mannalapun, jossa on raamatunkohta. Kun sen luen ja ymmärrän, en sen jälkeen voi toimia toisin. Se olisi kuin pettäisin Jum

Rukousillasta kiitos

Köröttelimme eilisiltana maakuntaan rukoilemaan raamatunkäännöstyö n puolesta. Aluksi nautimme teetä itämaiseen tapaan. Kuppiin laitettiin rusinoiden lisäksi taateli, vihreitä kuivattuja teelehtiä ja jotain vitamiinipitoisia punaisia marjoja. Hyvää se oli, kun kuuma vesi haudutti aromit esiin. Paikallinen leipä teki kauppansa, anis antoi mukavan makeuden siihen. Vaihdoimme kuulumisia pitkän kaavan mukaan kesän jälkeen. Tapaan näitä ihmisiä vain kerran kuussa ja he ovat tärkeä linkki elämässäni. Rukoilimme netin kautta saatujen rukousaiheiden mukaan, miten Pyhä Henki meitä johdatti. Omiakin asioita toimme Jumalan tiettäväksi. Vasta kymmenen maissa maltoimme lähteä kuun loisteessa ajamaan Vaasaa kohti. Ystävien kanssa rukoileminen on kovin hoitavaa. Minulle yhdessä rukoileminen on helpompaa kuin yksin. Monelle on toisin päin: yksin on helppo hiljentyä, mutta toisten kanssa ei. Jotka Herraan turvaavat, ovat kuin Siionin vuori: se ei horju, vaan pysyy iankaikkisesti. Ps 125:1

Simsonin elämä

Olen lukemassa Vanhaa Testamenttia Tuomarien kirjasta. Simson in elämää mietin. Jumala oli valinnut tämän jo ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa. Äiti sai ohjeet enkelin kautta, ettei lapsen tukkaa saa leikata eikä äiti saa juoda viiniä odotusaikanaan eikä syödä mitään saastaista. Lapsen synnyttyä Raamattu kertoo: Poika kasvoi, ja Herra siunasi häntä. Tuom 13:24 Herran Henki alkoi vaikuttaa hänessä... Aikuistuttuaan Simson halusi ottaa vaimon vihollismaasta, filistelaisista. Vanhemmat eivät innostuneet asiasta. Raamattu kertoo: Mutta hänen isänsä ja äitinsä eivät tienneet, että tuli Herralta. Herra näet etsi aihetta filistealaisia vastaan, sillä filistealaiset hallitsivat siihen aikaan Israelia. Tuom 14:4 Simsonin elämä oli inhimillisesti katsoen onnetonta. Mutta se oli Jumalan tie hänen kohdallaan. Emme tiedä, mitä Simson ajatteli, pitikö hän itse elämäänsä epäonnistuneena, vai näkikö hän, että Jumala on hänen kanssaan. Simson luotti ja uskoi Jumalaan. Hän hu

Kiitollisen mielen alituiset pidot

Eilinen päivä oli jostain syystä erityisen ihmeellinen. Koin Jumalan täsmähoitoa ja rakkautta, vaikka sitähän se on joka päivä. Toisinaan sen vaan tuntee paremmin kuin muulloin. Jaksoin herätä varhain verikokeita varten, vaikka yöuni oli ollut vähäinen. Sain pyöräillä kauniissa aamussa. Menin elämässäni toisen kerran kuntosalille. En olisi kai mennyt koskaan, mutta ystävältäni sain viikon ilmaislipun, jonka hän voitti arvonnassa. Kuntosalilla sain onnistumisen kokemuksia, kun hiki valui silmille huhkiessani laitteissa. Infrapunasauna oli sekin uusi elämys: sai hikoilla, vaikka lämpöä oli vain 45 astetta. Pääni ei oikein kestä löylyjä. Putipuhtaana marssin hierojalle. Christina on myös kognitiivinen terapeutti. Keskustelu hänen kanssaan oli hoitavaa sekin. Tulin hyvälle mielelle. Ymmärsin oikein, miten Jumala on minua parantanut, olen kokenut kuin ihmeparanemisen synkän yön jälkeen: - kynteni ovat ensi kertaa elämässäni kestävät (yleensä ohuet ja katkenneet heti) - hiuksen

Ahdistusten muoto vaihtelee

Kiitän Jumalaa, että viime aikoina minun ei ole tarvinnut ahdistua unettomuuteni takia. Ei niin, etteikö sitä olisi ollut, mutta sittenkään. Viime vuosina unen merkitys on kirkastanut totisesti: nukkuminen on kuin lääkettä ihmisen psyykelle ja koko elämälle. Sen puute suorastaan sairastuttaa kaikin tavoin. Joka toinen yö nukun hyvin, joka toinen yö pitää keppuroida sängyssä! Onkohan tämä tuttua jollekin muulle?! Ahdistusta sen sijaan aiheuttaa maailman tilanne, esimerkiksi oululaisesta papista kertova artikkeli, jossa hän kyseenalaistaa Raamatun totuudellisuuden. Moni muukin sen tekee. Herra armahda kansaamme! Sekin ahdistaa, että lapsia ei saa enää hoitaa, heidän kanssaan leikkiä päiväkodissa. Toivon, että tuo on vain satunnainen ilmiö, mutta pelkään, ettei niin ole. Vanhuksille ei saa puhua sairaalassa, etteivät he totu siihen. Heitä ei saa syöttää, että pysyvät omatoimisina, vaikka eivät saisi ravintoa ollenkaan. Nytkö lapsetkin jätetään omiin oloihinsa hoitajien silmie

Lepokin voi olla iloa

Ajatukseni oli mennä kuntosalille tänään, sillä minulla on kortti täksi viikossa sinne. Olin sitä ennen Arin luona ja jotenkin minulla vaan valahtivat voimat täysin siellä. Yritin saada cd-levyä kelatuksi niin että Ari olisi kuunnellut kanssani Eliina Heinosen eilisen puheen. En onnistunut siinä, enkä mitenkään jaksanut kuunnella koko tunnin opetuksia. Uuvuin yrityksissäni. Niinpä lähdin pikimmiten kotiin. Ehkä sain aurinkoakin päähäni, kun istuimme sisäpihalla puolisen tuntia. Olin kotosalla iltapäivän, lepäilin, vähän ompelin, jotain söin ja kahvittelin. Vähitellen oloni alkoi elpyä. Illalla jaksoin pyöräillä uimaan. Tulkaa hiljaiseen paikkaan ja levähtäkää vähän. Tulijoita ja menijöitä oli paljon.

Kiitos elämästä

Olin ensi kertaa elämässäni kuntosalilla, vähän kuin vahingossa. Sain lahjakortin ystävältäni ja hänen kanssaan temppuilimme siellä puolitoista tuntia. Ihan mukavaa oli. Kerran kesässä pitää kastua sateessa. Se tapahtui tänään, kun pyöräilin kotiin edellä mainitusta paikasta. Lämmin sade, syksyä ilmassa. Hyvältä tuntuu! Ilo siitäkin, että on koti, turvapaikka, jossa elää ja olla. Minä menen valmistamaan teille sijaa, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Ja tien sinne te tiedätte! Joh 14. luvusta. Mitä se onkaan kerran, kun Jumalan armosta saamme olla perillä todellisessa kodissa, Isän luona! Sitä voimme vain aavistella, sillä Raamattu ei siitä paljon kerro. Sanat eivät riitä kertomaan, sillä niin suuri ero on taivaallisen ja maallisen kodin välillä, vaikka jälkimmäinen olisi kuinka ihana.

Isän perintö

On asioita, joita ei voi rahalla ostaa. Elämänarvot ja niiden siirtäminen sukupolvelta toiselle ovat sellainen asia. Veljeni muistutti liikuttuneena tytärtään isämme antamasta ohjeesta, rehellisyydestä. Isäni ei sietänyt valehtelemista. Hän oli suoraviivainen mies. Asiat sanottiin suoraan. Ikävä kyllä niin kaunistelematta joskus, että toisen tunteiden huomioiminen unohtui täysin. Mutta kun asian tiesi, sen kesti paremmin. On ihmisiä, jotka kiertävät totuutta, mutta isäni ei ollut sellainen. Ennen kuolemaansa, muistisairaana, hän oli kysellyt huolissaan äidiltä, onko hän ollenkaan opettanut lapsiaan rehellisyyteen ja luotettavuuteen. Voi isä pieni, kyllä sinä opetit! Jeesus sanoo: Minä olen tie,  totuus ja elämä.  Joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.

Yöunen lahja!

Kiitän Jumalaa hyvin nukutusta yöstä. Edellisenä uni tuli vasta kahden aikana ja herätys oli jo varhain, mutta nyt nukuin 8 tuntia. Olo on sen mukainen; levännyt ja hyvä. Ihminen on kokonaisuus, johon vaikuttaa kaikki mahdolliset itsestä riippuvat ja riippumattomat asiat. Minusta on ihme, että ylipäänsä nukumme yömme kohtalaisen hyvin tämän hälisevän maailman keskellä. Jumalan ihmeitä vilisee ympärillämme, niitä tapahtuu salaa ja nähtävin silmin. Kiittäkäämme Jumalaa kaikesta tästä. Hyvä on Herraa kiittää! Siitäkin kiitän, että neljä nuorta neitoa sekä kummityttöni tulivat eilen ja meillä on vielä tämä päivä aikaa olla yhdessä. Käymme kirpparilla, muun muassa. Kiitos Jumalalle läheisistä ihmisistä, kummilapsista ja suvusta, perheestä ja ystävistä. Eikä yksikään niistä lupauksista, jotka Herra oli antanut Israelin kansalle, jäänyt täyttymättä, vaan ne kaikki toteutuivat. -Joos 21:45

Lupa kertoa Jeesuksesta!

Olin kokemuskirjana aamupäivän. Lähihoitajaopiskelijat saivat kysellä ja minä puhua. Kerroin elämäntarinaani. Oleellisena osana siihen kuuluu Jumalan apu. En voi kertoa selviytymistarinaamme, ellen kerro, mistä olen voimat saanut. Ilman armoa ja tulevaisuuden toivoa en olisi kestänyt. Kukaan ei liioin voi sanoa, että eihän tuo mitään, olisit pärjännyt ilman Jumalaakin. En olisi. En ainakaan katkeroitumatta ja uupumatta lopullisesti. Rukousvastauksistakin kerroin. Niitä on ropsahdellut tämän tästä, suuria ja pieniä ihmeitä. Tämän hetken iso ihme ja yllätys itselleni on se, että terveyteni kohenee selvästi, vähä vähältä. Kiitos siitä Jumalalle! Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Kummitädin iloa!

Kummityttöni kuulutetaan tänään avioliittoon. Viikon päästä pääsen vihkiäisiin. Siinäpä iloa kummitädille! Eikä tässä kaikki: huomenissa toinen kummityttöni tulee lastensa kanssa minulle yökylään! Aiemmin hän ei ole käynyt luonani, koska asuu kaukana Vaasasta. Mutta nyt kohtaamme täällä. On ilo, kun voin tarjota yösijan. Kaksiossa ei ole liiemmin tilaa, kun viisi henkeä tulee, mutta sopu sijaa antaa. Tärkeintä ei ole hienot puitteet, vaan sydämen ilo olla yhdessä. Kun nuorin lapsemme oli pieni, hän selitti, kuinka perheemme olisi mukava viettää joulua: Kaikki olisivat makuuhuoneessa, kolme kerrossänkyä. Äiti ja isä alimpana, hän siskon kanssa keskipetillä ja isoveljet ylimpänä. Ja joulukuusi huoneen nurkassa. Paljon ei siis tarvita hyvään ja turvalliseen oloon. Vain halu olla yhdessä. Muu järjestyy kyllä. Paljon ei tarvita myöskään siihen, että pääsemme Jeesusta lähelle. Verenvuotoa sairastavasta naisesta kerrotaan: Hän sanoi itsekseen: "Jos vain saan koskettaa häne

Paljon on aihetta kiittää!

Olin kahden päivän matkalla Uumajassa. Ryhmämme koostui MS-yhdistyksen jäsenistä, osa potilaita, osa omaisia. Huonekaverikseni sain itseäni nuoremman nätin rouvan. Hän oli ensi kertoja pyörätuoli mukanaan matkassa. Meillä oli yhteiset sävelet, oli ihastuttava tutustuminen. Rukoilimme iltarukouksen yhdessä, kerroimme elämäntarinaamme. Luotasimme syviäkin asioita. Erityisesti Jumala puhui minulle fyysisen terveyden lahjasta, sen merkityksestä. Minä kykenin ketterästi kiipeämään laivan kannelle ottamaan valokuvia. Minun oli helppo kävellä laivaan ja sieltä pois pitkiä nousevia tai laskevia käytäviä. Huonetoverini kanssa menimme ensin laivan keulaan, sieltä hissillä ylös ja ramppien yli kannelle. Vessan ovet olivat myös raskaat ja kynnykset korkeat huonojalkaiselle. Minulle ne eivät tuottaneet vaikeuksia. On terveellistä välillä nähdä, mitä omistaa. Tärkeintä on iakaikkisen elämän lahja Jeesuksen tähden. Mutta emme saa väheksyä myöskään terveyttä siltä osin kuin se on meillä tall

Kiitosmielellä!

Kello oli herättämässä, mutta puoli viideltä jo ponkaisin pystyyn. Syynä oli kipeytynyt lapaluun seutu. Ei väliä, oli ilo nousta ajoissa. Aamuaurinko nousi kirkastamaan vastakkaisen talon päätyä. Se toi terveisiä taivaasta Jumalan luota, joka on iankaikkinen valo. Kuuntelin Norvannon raamattuopetuksen ja hengellistä musiikkia edelleen. Norvanto sanoi: Aadam ja Eeva eivät langenneet tiedon puutteen takia, vaan siksi, etteivät tahtoneet totella Jumalaa. Norvanto viittasi nykyaikaan. Tietoa on, mutta Jumalalta tulee todellinen viisaus. Moni luottaa mieluummin ihmistietoon kuin Jumalaan. Suihku ja puhtaat vaatteet päälle. Aamukahvi kiikussa deitä kuunnellen sen jälkeen, kun sohvalla luin Raamattua ja psalmeja. Marian kiitosvirren otan päivittäiseen rukoukseeni, Luukkaan 1. luvusta, sekä apostolien rukouksen, Apt 4. luvusta: Ojenna kätesi, niin että sairaita parantuu ja tunnustekoja ja ihmeitä tapahtuu sinun pyhän Poikasi Jeesuksen nimen kautta.