pau-kotimbnetfiphakkola.blogspot.com

Koska tämä on kiitosblogi, keskityn siihen, mistä haluan kiittää. En siis valita siitä, että en osaa vaihtaa kuvaa, kun näitä sivustoja päivitetään aina vain paremmaksi ja tällainen tekninen aasi, jollainen olen, ei osaa sitten enää toimia. Olen sairastanut kolmatta viikkoa lähes petissä maaten. Se mistä kiitän tässä tilanteessa on se, että olen päässyt jo neljästi lääkäriin ilman jonotuksia ja saanut apua, ainakin nyt viimein. Jumala parantaa suomalaisia lääkäreiden ja lääkkeitten kautta ja on antanut Sanansa vakuudeksi siitä, että Hän pitää huolen ja on kanssamme. Siitäkin kiitän, että työnantajani ymmärtää, että kun on sairas, on levättävä ja sairastettava eikä näytä nyrpeää naamaa, kun en toivu nopeasti. Kiitän erityisesti siitä, että saan levätä ja huolehtia vain itsestäni. Enää minun ei tarvitse käyttää voimiani huoleen siitä, etten pääse sairaalaan, jossa Ari virui palvelutalo mukaan lukien 21,5 vuotta. Koko tämän ajan sairastuessani olin kuitenkin vähemmän sairas kuin Ari...

Muutamassa minuutissa selvisin eilen osastolle, josta miestäni oltiin viemässä keskussairaalaan uuden ruokaletkun laittoa varten. Se oli irronnut omia aikojaan; edellinen vaihdettiin muutama viikko sitten. Tilalle oli työnnetty onneksi puhdas, mikä-lie -letku, kuten on sovittu, ettei reikä umpeudu. Se tapahtuu hyvin nopeasti. Letkun laitto sujui hyvin, mutta päivystyksessä oli vetoista ja viileää, mieheni ovensuussa kulkupaikalla. Hän sai kylmää varmaan, alkoi täristä, kuume alkoi nousta juuri, kun paariauto tuli meitä hakemaan takaisin osastolle. Jäin joiksikin tunneiksi mieheni luo, sillä limainen hän oli. Taustalla kuuntelin raamatuntekstiä uudesta testamentista samalla kun keinuttelin sängyn vieressä ja ristikoita täyttelin, imua käyttelin ja muutakin puuhailin. Minun onneni on olla Jumalaa lähellä. Minä panen toivoni Herraan, Herraan, kertoakseni sinun suurista teoistasi. -Ps 73

KUN PYHÄ HENKI TULEE TEIHIN NIIN TE SAATTE VOIMAN JA TE TULETTE OLEMAAN MINUN TODISTAJANI... Olin mieheni kanssa eilen ensi kertaa moneen vuoteen jossain muualla kuin kirkossa tai sairaalan pihassa. Olen kiitollinen, että menomme järjestyi, vaikka vielä sairaalaan mennessäni ajattelin, ettei reissusta tule mitään. Mutta kaikki hoitui, pääsimme matkaan. Mieheni on Jumalan todistaja olemalla vain olemassa, tekemättä mitään sen enempää. Niin me muutkin: omat touhumme voivat ehkä estää ihmisiä näkemästä Jumalan tekoja meissä. JUMALAN ARMO KASVATTAA MEITÄ , sanotaan Sanassa. Kunpa tuo armo saisi kasvattaa minuakin enemmän ja enemmän, että Jumala kuva minussa voisi tulla enemmän esiin. EN ENÄÄ MINÄ, VAAN KRISTUS MINUSSA. Kiitos rakas Jumala, että TÄHÄN ASTI olet auttanut. Et luvannut helppoa tietä, mutta uskollisesti olet kantanut, nostanut ja viet meidät perille. Kiitos rakkaudestasi, kiitos ilosta sydämessäni!

Kiitän Jumalaa, että viime aikoina minun ei ole tarvinnut ahdistua unettomuuteni takia. Ei niin, etteikö sitä olisi ollut, mutta sittenkään. Viime vuosina unen merkitys on kirkastanut totisesti: nukkuminen on kuin lääkettä ihmisen psyykelle ja koko elämälle. Sen puute suorastaan sairastuttaa kaikin tavoin. Joka toinen yö nukun hyvin, joka toinen yö pitää keppuroida sängyssä! Onkohan tämä tuttua jollekin muulle?! Ahdistusta sen sijaan aiheuttaa maailman tilanne, esimerkiksi oululaisesta papista kertova artikkeli, jossa hän kyseenalaistaa Raamatun totuudellisuuden. Moni muukin sen tekee. Herra armahda kansaamme! Sekin ahdistaa, että lapsia ei saa enää hoitaa, heidän kanssaan leikkiä päiväkodissa. Toivon, että tuo on vain satunnainen ilmiö, mutta pelkään, ettei niin ole. Vanhuksille ei saa puhua sairaalassa, etteivät he totu siihen. Heitä ei saa syöttää, että pysyvät omatoimisina, vaikka eivät saisi ravintoa ollenkaan. Nytkö lapsetkin jätetään omiin oloihinsa hoitajien silmie...

Vastapainoksi sairaalalle, Arin sairaudelle ja monelle muulle ikävälle asialle, tarvitsen valoa, värejä ja iloa. Niitä saan tällä hetkellä kauniista väreistä. Virkkaan isoäidin neliöitä ihanan värisistä langoista. Näen kätteni jäljen. Ompelen karkkipapereista, kiiltävistä ja kauniista, pikku pussukoita, joiden kauneus hivelee silmää sekin. Viime talvena kudoin värikkäitä lapasia. Silloin oivalsin tämän "väriterapian": saan iloa näistä väreistä! Näin ihmeellisesti Jumala on kaiken tehnyt. Haluan kuunnella sisäistä ääntäni, joka johdattaa tekemään asioita, jotka antavat voimaa. Huomenna toivon pääseväni pitkästä aikaa avantoon: se tuo kaikinpuolista hyvinvointia. Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta, ne, jotka kaipaavat pyhälle matkalle. Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa, sinne puhkeaa virvoittava lähde, ja sade antaa heille siunauksensa. Askel askeleelta heidän voimansa kasvaa, ja he saapuvat Siioniin Jumalan eteen. -Ps 84:6-