pau-kotimbnetfiphakkola.blogspot.com

Eilinen päivä oli jostain syystä erityisen ihmeellinen. Koin Jumalan täsmähoitoa ja rakkautta, vaikka sitähän se on joka päivä. Toisinaan sen vaan tuntee paremmin kuin muulloin. Jaksoin herätä varhain verikokeita varten, vaikka yöuni oli ollut vähäinen. Sain pyöräillä kauniissa aamussa. Menin elämässäni toisen kerran kuntosalille. En olisi kai mennyt koskaan, mutta ystävältäni sain viikon ilmaislipun, jonka hän voitti arvonnassa. Kuntosalilla sain onnistumisen kokemuksia, kun hiki valui silmille huhkiessani laitteissa. Infrapunasauna oli sekin uusi elämys: sai hikoilla, vaikka lämpöä oli vain 45 astetta. Pääni ei oikein kestä löylyjä. Putipuhtaana marssin hierojalle. Christina on myös kognitiivinen terapeutti. Keskustelu hänen kanssaan oli hoitavaa sekin. Tulin hyvälle mielelle. Ymmärsin oikein, miten Jumala on minua parantanut, olen kokenut kuin ihmeparanemisen synkän yön jälkeen: - kynteni ovat ensi kertaa elämässäni kestävät (yleensä ohuet ja katkenneet heti) - hiuksen...

Olin ensi kertaa elämässäni kuntosalilla, vähän kuin vahingossa. Sain lahjakortin ystävältäni ja hänen kanssaan temppuilimme siellä puolitoista tuntia. Ihan mukavaa oli. Kerran kesässä pitää kastua sateessa. Se tapahtui tänään, kun pyöräilin kotiin edellä mainitusta paikasta. Lämmin sade, syksyä ilmassa. Hyvältä tuntuu! Ilo siitäkin, että on koti, turvapaikka, jossa elää ja olla. Minä menen valmistamaan teille sijaa, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Ja tien sinne te tiedätte! Joh 14. luvusta. Mitä se onkaan kerran, kun Jumalan armosta saamme olla perillä todellisessa kodissa, Isän luona! Sitä voimme vain aavistella, sillä Raamattu ei siitä paljon kerro. Sanat eivät riitä kertomaan, sillä niin suuri ero on taivaallisen ja maallisen kodin välillä, vaikka jälkimmäinen olisi kuinka ihana.