pau-kotimbnetfiphakkola.blogspot.com

Sain viikonlopuksi ystävän kylään. Niinpä en kokenut yhtään yksinäisyyttä ja ikävää tuona aikana. Jostain syystä vasta viime aikoina yksinäisyys on jysähtänyt minuun. Olen vasta tajunnut, että mieheni ei voi asua kotona kanssani (pian 19 vuotta sitten hän jo joutui palvelutaloon ja sen jälkeen vuodeosastolle). Luulisi, että Jumala ottaa kaiken yksinäisyyden ja ikävän pois. Miksi hän ei siis tee niin? Jumalan ihmisen on hyvä tietää ja tuntea samoja kokemuksia kuin kenen tahansa. Miten muuten voisi ymmärtää ketään ikävän ja masennuksen kourissa elävää ihmistä? Sitä on vertaistuki, että ihminen ymmärtää toista, kokee samoja asioita ja voi jakaa niitä toisen kanssa. Uskovalla on kuitenkin toivo, eikä se saata häpeään ketään, joka luottaa Herraan.

Tapasin vuosien jälkeen erään ystäväperheen. He olivat hyvin rakkaita minulle monen vuoden ajan. Se johtuu siitä, että he tulivat uskoon sen jälkeen, kun tutustuimme. Rukoilimme todella paljon yhdessä. Vaikeita asioita oli hirmuisesti. Koska perhe suorastaan kylvetettiin Jumalan rakkaudella ja huolenpidolla, se ei voi koskaan unohtua kenenkään perheenjäsenen sisimmästä. Kun Jumala on niin syvästi rakastanut ja pitänyt huolta, se ei voi unohtua. Sydän muistaa. Vuodet ovat kuluneet, kiviä ja karikkoa on riittänyt perheen elämässä yllin kyllin, liikaakin kenties. Oma huonous ja häpeä on pitänyt perheen syrjässä. Minä en ole jaksanut kulkea heidän rinnallaan omien taakkojeni väsyttämänä. Mutta on yksi, joka on jaksanut, eikä hän ole hylännyt. Sain kokea lämpöä ja rakkautta osakseni tuossa kodissa. Omassakin sydämessäni on rakkaus noita ihmisiä kohtaan. Jumala on sen minulle antanut.  Jumala teki työtä meidän jokaisen elämässä, kun rukoilimme yhdessä ja puhuimme Jumalan sanaa. Jumal

Kotisivuni on vaihdettu uuteen osoitteeseen, joka on phakkola.jurge.fi Noita sivuja olen kirjoittanut yhdeksän vuotta, meidän Jyrki on tehnyt ne sivut. Tämän blogin aloitin itse, kun halusin kokeilla, osaanko! Matkalla oppimiseen olen.

Ihmeellinen Jumala! Eilen hajosi ompelukone, enkä ihmettele. Olen käyttänyt sitä ankaran paljon, varsinkin viime vuoden aikana. Laitoin fb:iin, että tarvitsen käytetyn ompelukoneen, uutta en voi hankkia. Meni vajaa tunti, kun muuan ystävä laittoi sähköpostia: hänellä on hyväkuntoinen, tarpeeton ompelukone odottanut kaapissa. Ystävä sanoi miettineensä, kenellehän Jumala on sen tarkoittanut. Itse hän oli saanut enemmän tarpeisiinsa sopivan koneen tyttäreltään. Tämä ystävä asuu Itä-Suomessa, mutta käy kerran vuodessa paikkakunnallamme kurssilla. Se on "sattumoisin" vajaan kuukauden päästä ja hän sanoi tuovansa koneen mukanaan. Tuskin osaan edes kiittää: Jumala kuulee jo ennen kuin edes pyydän. Ja hän antaa enemmän ja parempaa kuin ymmärrän pyytää. Toinen iso rukousvastaus on erään lapsemme asuntoasia. Siihen Jumala vastasi ja kiitän Häntä. Ps. 37:39  Mutta vanhurskaat saavat avun Herralta, hän on heidän turvansa ahdingon aikana.

Minulla on harvoin hetkiä, jolloin en ole innoissani  tekemässä jotakin tai menossa tekemään jotakin. Nyt on sellainen hetki. Mutta olen jo oppinut, että tämä on hyvä hetki. Jonkinlainen välisoitto. Sela. Rauhan minä annan teille, minun rauhani. En minä anna teille niin kuin maailma antaa.  Joh 14 jk. Kukat yläkuvassa ovat tietysti narsisseja eivätkä iiriksiä, kuten aiemmin kerroin.

En osaa kyllin kiittää siitä, että nukun yöni pääsääntöisesti hyvin nykyisin. On ihmeellistä, että silmiä alkaa väsyttää niin, että on mentävä nukkumaan ja UNI TULEE! Sen tietää se, joka on kärsinyt unettomuudesta. Unettomuuskin voi varmaan traumatisoitua, toisin sanoen, alkaa pelätä sitä, ettei uni taaskaan tule ja se jo aiheuttaa sen, että se pakenee. On aivan toista herätä virkeänä, yön lepo takana, kuin silmät kierossa yrittää jaksaa nousta harmaalta tuntuvaan päivään. Kiitos Jumalalle siis yön unesta! Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua.  Ps 4:9 jk. Vaihdoin jo keväisemmän kuvan viime vuodelta: nyt eivät iirikset vielä kuki! Vaihtaisin myös taustan sivuuni ja jotain muitakin juttuja, mutta en muista enkä ole keksinyt, miten se tapahtuu!

Arin vihkisormus on niin tiukalla, etteivät hoitajatkaan saa sitä irti, vaikka he ovat tosi taitavia irrottamaan sormuksia. Menen tänään Arin kanssa lääkärille, joka katkaisee sormuksen. Se painaa liikaa Arin sormen ihoa. Aion ostaa Arille ihan uuden sormuksen. Kiiltävän ja kauniin. Tämä ensimmäinen on ollut pian 32 vuotta sekä hänellä että itselläni. Ehkäpä ostan itsellenikin uudet sormukset, sillä olen joutunut laitattamaan sormukseni kiinni toisiinsa, kun vihkisormus olisi jo katkennut, kun se on niin kulunut. Jumala luo koko ajan uutta. Ehkäpä meidänkin elämässämme tulee vielä erilaisia päiviä näiden sairauden päivien jälkeen. Siinä toivossa elän. Ja sittenkin tärkeintä on, että täytämme sen tehtävän, jonka Jumala on meille uskonut.

Kun ei kipuja tunnu, en muista kiittää. Kun tuntuu, alan kiittää, ettei niitä YLEENSÄ ole. Tänään asia tuli mieleeni, kun naistenpäivillä esirukouspyynnössä joku pyysi rukoilemaan kipujensa takia. Minä siis kiitän, etten ole mistään kohti kipeä! Leena Lehtinen puhui Johanneksen 14. luvun joistakin jakeista päivillä. Mieleeni jäi se, että Jeesus on tie Isän luokse. En ole aiemmin ajatellut, että jos suhde omaan isään on ollut kipeä tai vaikea, niin voi tuntua kurjalle vaeltaa tietä, joka vie Isän luo. Ainakin itse samaistan Isä Jumalan piirteitä oman isäni kautta. Eräässä kirjassa kerrotaan mielikuvituskeskustelusta Jumalan kanssa. Jumala oli aluksi naisen hahmoinen ja oloinen. Kun keskustelija antoi isälleen anteeksi, yllättäen Jumalan muoto muuttui: hänestä tuli miehekäs, naismaisuus oli hävinnyt. Suhde omaan isään on siis tärkeä. Anteeksiannnon merkityksestä puhuvat jopa ei-kristityt asiantuntijat. Kun annat anteeksi toiselle, paranet itse. Pääsymme taivaaseen Jumalan luo

Eilen havahduin: olenko edes kiittänyt ja oivaltanut, miten suuren rukousvastauksen Jumala on antanut Arin kohdalla! Vuosia olen rukoillut, kuten monet muutkin, että Arin limaisuus loppuisi, ettei hänellä olisi jatkuvia keuhkokuumeita ja hengitystietulehduksia. Niitähän oli pari kolmen kuukauden välein vuosien ajan. Viime vuoden alussa toukokuuhun mennessä hän oli ollut neljästi antibioottikuurilla. Sitten Jumala puuttui jämerästi asiaan: hän pakotti minut pitämään välimatkaa sairaalassa juoksemiseen ( 5 krt/vk sijasta 1 krt/vk) ja kertoi itse pitävänsä Arista huolen. Sen jälkeen keuhkotulehduksia ei ole ollut! Limaisuus ei ole hävinnyt, mutta se ei ole sellainen ongelma kuin se oli vuosien ajan. Kiitos Jumalalle, että hän totisesti kuulee ja vastaa rukouksiin! Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli minun huutoni. Ja hän nosti minut ylös turmion kuopasta, lokaisesta liejusta, ja asetti minun jalkani kalliolle, hän vahvisti minun askeleeni. Hän a

Tänäänkin on kirkas aamu, kuten on ollut varmaan kuukauden ajan yöpakkasista huolimatta. Eilinen vain oli pilvinen, lumisateinen välipäivä. Millainenhan mahtaa olla iankaikkisuuden aamu? Se, kun näemme Jeesuksen! Silloin ehkä kestämme nähdä ja kokea Jumalan kirkkautta eri lailla kuin nyt. Nythän näemme kuin kuvastimesta, varjon tavoin. Jumalan sana, kaste ja ehtoollinen kertovat sen, mitä Jumalasta voimme nyt kokea. Nekin ovat toisinaan hyvin kirkkaita hetkiä. Eilen istuin kirkossa, Lhpk (=lähetyshiippakunta)-messussa, luterilaisessa sellaisessa. Kyyneleet tulivat silmiini. Mitä armoa saankaan kokea: kuulen Jumalan armon sanoja, evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, joka on sovittanut minut Jumalan kanssa. Saan uskoa syntini anteeksi, sillä totisesti tunsin ja tunnen, että olen inhimillisesti ajatellen mitätön ihminen. Teen paljon käsitöitä ja kuuntelen samalla nettisaarnoja, ne ovat mielenkiintoisia ja hoitavia. Pöyryn Markuksen 1. Ms kirjan opetusta kuuntelin eilen, 2. luvu