pau-kotimbnetfiphakkola.blogspot.com

Kiitän tänään siitä ilosta, mitä koin työssäni. Toinen työpäivä. Poistelin kirjaston kirjoja, jotka menevät myyntiin tai roskiin. Siinä on monta vaihetta tietokoneella. Tuntui upealta, kun koko ajan edistyin ja opin eri vaiheita. Onnistumisen iloa! Työkaverini, jonka kanssa teen osan viikkoa töitä, on sydämellinen ihminen. Ihmettelen, kun päivä vilahti jälleen melkein huomaamatta. Mutta ei niin, ettenkö olisi väsynyt työstä! Minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen!

Olin väsynyt, nukkumaan jo puoli kymmeneltä. Vielä puolen yön jälkeen valvoin, aamulla varhain jo kelloa katselin. Olen lukemassa kriisistäselviytymiskirjaa. Sekö laukaisee osaltaan tunteita, niin että nukkuminen oli vaikeaa? Samaan aikaan iloitsen Arin selvitymisestä jälleen keuhkokuumeen paremmalle puolelle ja sitä edeltävän tulehduksen selättämisestä. Noiden jälkitilana itse putoan aina monttuun. Olen itkuinen ja väsynyt. On armoa, että on kirjoja, joista voi lukea ja saada ymmärrystä asioihinsa. On kiitollinen mieli myös ystävistä ja esirukoilijoista. Jumalan sana hoitaa ja lohduttaa. "Minun armossani on sinulle kyllin." Kiitos siitä Jumala!

Ari oli eilen rohiseva, kun olimme kirkossa. Tänään hän oli väsynyt ja nyt hänellä on lämpöä. Limaisuus tulee kuumeen myötä, ja luultavasti tulehdusarvot ovat koholla. En osaa ajatella oikeastaan mitään, enkä ajattelekaan. En mieti, mitä nyt seuraa Arin tilanteessa, kun en kerta kaikkiaan jaksa pohtia asiaa ollenkaan. Olen totaalisen uupunut sairastamisiin. Tämä ei tarkoita, ettenkö rakasta Aria edelleen tosi pontevasti ja paljon. Väsymys ei koske miestä itseään, vaan sääli ja myötätunto täyttävät mieleni, kun aavistan, mistä kaikesta hän jää paitsi sairauden takia. Mutta Jumala on luvannut, että hän sanoo viimeisin sanan tähänkin asiaan. Hän puhuu varmasti koko ajan lohdutusta Arin sydämelle, niin että Ari kestää niin kauan, kuin tällainen tilanne jatkuu. Katso, uudeksi minä teen kaiken.