pau-kotimbnetfiphakkola.blogspot.com

Mieheni kuoltua toukokuun lopulla elämäni sisältö on muuttunut. En oikein tiedä enkä ymmärrä vielä, mitä kaikkea se tarkoittaa, mutta ihmettelen ja kiitän. Rakastin miestäni loppuun asti ja kiitän Jumalaa rakkauden lahjasta. Kiitän myös pastori Markus Pöyryä, joka oli totisesti Jumalan suuna minulle hautajaisissa. Hän sanoi yksiselitteisesti, että Arin ja minun yhteinen tehtävä on päättynyt, se on loppunut nyt. Purskahdin itkuun, se oli niin lopullisista, se tuntui kipeältä. Mutta sama sana antoi minulle elämän ja vapauden: minä saan jatkaa elämääni, minulle pyydettiin uutta tehtävää ja kutsumusta. Ei enää sairaalassa ramppaamista jatkuva raskas huoli ja suru sydämessä. Elämän keveyttä voi tulla myös minun osakseni! Enää minun ei tarvitse tehdä surutyötä. Tein sitä yli 30 vuotta, enää ei tarvitse. Ihmeellinen Jumala. Hän vapautti sekä mieheni että minut sairauden kahleista. Mieheni iankaikkiseen elämään ja vapauteen, minut jatkamaan taivallustani yhdessä Jeesuksen kanssa, kuten t...

...ja siitä, että aurinko on noussut jälleen tapansa mukaan ja näkyy ainakin täällä Kyyhkytuvan nurkilla ja vastapäisen talon katolla kuuraa sulattaen. On kai ollut hiukan pakkasta. Kiitollinen olen siitäkin, että jaksoin nousta, vaikka yöllä valvoin monta tuntia. Sedän ja serkun kauniit hautajaiset perjantaina toivat tunnemyrskyn, joka ei ole vielä laantunut. Hautajaisia teen kaiket yöt. Uuvuttavaa. Tapaan erään ystävän - sanon ystäviksi niitä, joiden kanssa on sama henki ja mieli, vaikka emme usein tapaisikaan. On ilo vaihtaa ajatuksia, muutakin kuin pinnallisista asioista. Olen huono puhumaan small talk -juttuja, jyrään aina turhankin syvällä. Mihin te minua vertaisitte? Kuka on minun kaltaiseni? kysyy Pyhä. -Jes 40:25

Aina se monttu on yhtä tympeä, vaikka osaan jo siihen varautua. Monttuun putoamiseni tapahtuu yhtä varmasti kuin Moppe saa illallisensa, aina samassa tilanteessa: ison tapahtuman jälkeen. Samanaikaisesti työni päättymisen aikaan kuoli appeni. Hautajaiset järjestyivät kaksi päivää ennen poikamme häitä. Molemmat isoja tapahtumia. Jännitti, miten mieheni suhtautuu isänsä kuolemaan. Isä kävi viimeksi varmaan kolmisen vuotta sitten sairaalassa miestäni, eli siis poikaansa katsomassa. Oman ikänsä ja sairauksiensa takia hänellä ei ollut myöhemmin enää mahdollisuutta siihen. Koska Ari ei kykene MS-taudin takia puhumaan, hänen reaktionsa ovat olleet voimakkaita aiempina vuosina: hallitsematonta itkua tai naurua, jos tilanne on ollut erityisen kamala tai hauska. Tämän asian hän otti rauhallisesti, vaikka sureekin. Vihkiäiset olivat neljännet ja viimeiset perheessämme reilun seitsemän vuoden sisällä. Jokaisissa Ari on ollut kanssani kirkossa, mutta ei häätilaisuudessa. Ensimmäisillä ker...