pau-kotimbnetfiphakkola.blogspot.com

Olen lukenut useita kertoja norjalaisen Sigmund Evensenin kirjan Salatut sanat. Se on Wycliffe-raamatunkäännöstyöstä kertova teos, joka käytännöllisesti kertoo, mitä on elää sisällä vieraassa kulttuurissa ja opetella kaikkea kuin lapsi alusta lähtien. Joka kerta itken hartaasti moneen otteeseen kirjan ääressä. En täysin ymmärrä, miksi se koskettaa minua niin paljon. Ehkä ymmärrän myöhemmin paremmin. Tässä eräs aukeama kirjasta, sivut 282 ja 283: Minulla on ollut lähetyskutsu uskoontulostani lähtien, noin 30 vuotta. Mitä se minun kohdallani tarkoittaa tai on tarkoittanut? Sitä en täysin ymmärrä. On niin paljon, mikä jää salaisuudeksi tässä ajassa, mutta tärkeintä ei olekaan minun ajatukseni, vaan se, että Jumala on uskollinen ja johdattaa. Wycliffe oli 1300-luvulla professori Oxfordissa ja hän käänsi ensimmäiseksi Raamatun englannin kielelle.

Köröttelimme eilisiltana maakuntaan rukoilemaan raamatunkäännöstyö n puolesta. Aluksi nautimme teetä itämaiseen tapaan. Kuppiin laitettiin rusinoiden lisäksi taateli, vihreitä kuivattuja teelehtiä ja jotain vitamiinipitoisia punaisia marjoja. Hyvää se oli, kun kuuma vesi haudutti aromit esiin. Paikallinen leipä teki kauppansa, anis antoi mukavan makeuden siihen. Vaihdoimme kuulumisia pitkän kaavan mukaan kesän jälkeen. Tapaan näitä ihmisiä vain kerran kuussa ja he ovat tärkeä linkki elämässäni. Rukoilimme netin kautta saatujen rukousaiheiden mukaan, miten Pyhä Henki meitä johdatti. Omiakin asioita toimme Jumalan tiettäväksi. Vasta kymmenen maissa maltoimme lähteä kuun loisteessa ajamaan Vaasaa kohti. Ystävien kanssa rukoileminen on kovin hoitavaa. Minulle yhdessä rukoileminen on helpompaa kuin yksin. Monelle on toisin päin: yksin on helppo hiljentyä, mutta toisten kanssa ei. Jotka Herraan turvaavat, ovat kuin Siionin vuori: se ei horju, vaan pysyy iankaikkisesti. Ps 125:1