pau-kotimbnetfiphakkola.blogspot.com

Poikkesimme mieheni kanssa sairaalan kahvilaan hetkeksi. Ohitse kulki tutun näköinen nainen ja meni jo jonkin matkaa ohitsemme. Yhtäkkiä nainen palasi takaisin ja alkoi kysyä, olemmeko tuttuja. Kävi ilmi, että parikymmentä vuotta sitten hän oli opiskelijana/harjoittelijana ryhmässäni päiväkodissa. Kertasimme elämäämme jonkin aikaa. Lopuksi hän sanoi, että oli pitänyt minusta kovasti. Se lämmitti todella mieltäni. Kiitos, Jumala, ihmisistä, jotka uskaltavat sanoa jotain rohkaisevaa toiselle, vaikka vuosienkin jälkeen tavatessaan. Anna minunkin olla sellainen ihminen!

Olen odottanut sopivaa hetkeä mennä vierailemaan vanhojen perheystävien luona Turussa. Tapasin heitä viimeksi lähes 30 vuotta sitten, kun he poikkesivat meillä. Sen jälkeen on paljon vettä virrannut Aurajoessa kuten muissakin vesistöissä. Sopiva tilaisuus tuli, kun työhakuni ei tuottanut tulosta ja minulle tuli siten lisäaikaa matkustaa. Samaan aikaan veturi.fi tarjosi edullisia junalippuja, joten sovimme tuttavani kanssa vierailusta. Yllättäen huomasin, että lauantaina eli matkani aikana tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Turussa asuessamme tulin uskoon, kohtasin Jeesuksen. Hän tietysti oli valmis kohtaamaan minut jo aiemmin, mutta silloin minun silmäni aukesivat ja sydämeni oli valmis ottamaan Jeesuksen vastaan. Ensin sentään vaan porstuaan, vähitellen peremmälle. Tottahan toki koko sydämeni annoin heti, mutta myöhemmin huomasin omat saarekkeeni, joista en niin vaan halunnutkaan luopua. Tai en osannut. Elämänalueiden luovuttaminen pois omista käsistä on prosessi, vieläkin ...

Koti on siunattu asia. Sen merkityksen huomaa erityisen hyvin, kun on välillä muualla. Tällä hetkellä olen nuorimman pojan kotona muutaman päivän Tampereella. On hauska kävellä vieraita katuja, nähdä uusia kasvoja. On mukava vähän etsiskellä oikeaa kauppaa, nähdä uusia maisemia, hämmästelläkin. "Vaihtelu virkistää" on kulunut sanonta, mutta kovin totta. Tapasin tänään muutaman vuoden takaisen ystäväni, jota en ole ennen nähnyt livenä. Istuimme Stockmannin kahvilassa pari tuntia jutellen, rukoillen ja toistemme kautta virvoittuen. Tulin hyvin siunatuksi tapaamisesta. Rukousvastauksia kuunnellessani vain ihmettelin Jumalan teitä ja rakkautta. Omien nuorteni kanssa on ollut ilo viettää yhteistä aikaa. Näen, että he pärjäävät, heillä on oma elämänsä.  Voin jatkaa tyytyväisenä matkaani kotiin tänä iltana.