pau-kotimbnetfiphakkola.blogspot.com

Mustikkametsä on yksi mieluisia paikkoja minulle. Asiat, joista on hyviä muistoja, alkavat merkitä yhä enemmän iän lisääntyessä. Lapsuudenkodissani kävimme yhdessä mustikoita poimimassa. Samaa olen tehnyt omien lasteni kanssa. Tosin poikani mukaan kolmen kenkuimman tekemisen joukkoon kuului muun muassa mustikoiden poimiminen! Sarjaan kuului lisäksi mattopyykki, mutta kolmatta en muista. Enpä tainnut itsekään rakastaa lapsena kyseisiä asioita samassa määrin kuin nykyisin. Jospa lasteni mieliasiat muuttuvat myös iän myötä. Tänä vuonna mustikoita on runsaasti. Tietysti vain tietyissä paikoissa. Luontoa pitää oppia tuntemaan. Suuri ilo on könytä metsästä täyden mustikkaämpärin kanssa kotiin, jäsenet väsyneitä mutta sangen tyytyväisenä kättensä työhön. Metsässä tulee hoidetuksi. Luonto hoitaa salatulla, hiljaisella tavallaan. Vielä on suunnitelmissa tehdä muutama reissu mustikoiden syntysijoille. Tulkoon osaksemme Herran, meidän Jumalamme, laupeus. Suo menestyä meille kättemme ty...

Palasin kolmen yön jälkeen kotiin. Olin leskeksi reilu vuosi sitten jääneen äitini luona. Äitini on pirteä 78-vuotias, jolla huumori kukoistaa. Yhteiset harrastuksemme ovat käsityöt ja marjat, leipominen ja puhuminen. Äitini myös kirjoittaa ahkerasti päivän tapahtumia. Hänellä on vino pino kierrevihkoja yli 50 vuoden ajalta. Ihmettelen sitä, että äidin kanssa nauramme mahdottomasti. Se on sellaista sanakikkailua, leikinlaskua, toistemme ja itsemme kustannuksella pelleilyä. Vesissä silmin hohotimme moneen otteeseen. Välillä sanailimme taas kiivaastikin. Olen äitini ainoa tytär kolmen pojan lisäksi. Sen takia minulla on erityisasema suhteessa äitiin. Meillä on keskinäinen vapaus ja yhdessä olon helppous. Ennen kotiin lähtöäni rukoilimme taas. Pidimme käsistä toisiamme. Turvallisuutta ja rauhaa tuova hetki. Ennen isän kuolemaa vietin usein öitäni mökillä muutaman kilometrin päässä vanhempien luota. Tarvitsin yksinoloa. Isän kuoleman jälkeen en tarvinnut sitä enää niin paljon, jote...

Tänään kiitän marjametsästä, sen antimista. Jo lapsena mustikoiden poimiminen kuului perheemme tapoihin. Silloin se ei ollut kovin kivaa, mutta ei hullumpaa kuitenkaan. Koska maalaistalossa oli aina ylen määrin töitä, mustikassa ollessa saatoin välttyä joltain vielä ikävämmältä! Muistan aina ensimmäisen mustikkapiirakan, jonka äiti teki! Sen jälkeen en ole koskaan saanut sen veroista. Mitenhän se on mahdollista? Aika kultaa muistot tai sitten se vaan oli niin iso asia työn jälkeen, kun sitä piirakkaa sitten söimme. Tarkoitukseni on saada mustikoita pakasteeseenkin, mutta toistaiseksi poimin syödäkseni ne saman tien lähipäivinä. Tästä saaliista vien ensi viikon alussa lapsenlapselle maistiaisia! Kiitos Herra elämästä kiitos puhtaista marjoista, joita saan poimia vapaasti ja joiden syömisestä nautin.