pau-kotimbnetfiphakkola.blogspot.com

Aina se monttu on yhtä tympeä, vaikka osaan jo siihen varautua. Monttuun putoamiseni tapahtuu yhtä varmasti kuin Moppe saa illallisensa, aina samassa tilanteessa: ison tapahtuman jälkeen. Samanaikaisesti työni päättymisen aikaan kuoli appeni. Hautajaiset järjestyivät kaksi päivää ennen poikamme häitä. Molemmat isoja tapahtumia. Jännitti, miten mieheni suhtautuu isänsä kuolemaan. Isä kävi viimeksi varmaan kolmisen vuotta sitten sairaalassa miestäni, eli siis poikaansa katsomassa. Oman ikänsä ja sairauksiensa takia hänellä ei ollut myöhemmin enää mahdollisuutta siihen. Koska Ari ei kykene MS-taudin takia puhumaan, hänen reaktionsa ovat olleet voimakkaita aiempina vuosina: hallitsematonta itkua tai naurua, jos tilanne on ollut erityisen kamala tai hauska. Tämän asian hän otti rauhallisesti, vaikka sureekin. Vihkiäiset olivat neljännet ja viimeiset perheessämme reilun seitsemän vuoden sisällä. Jokaisissa Ari on ollut kanssani kirkossa, mutta ei häätilaisuudessa. Ensimmäisillä ker...

Uin hiljakseen lammessa. Luontokin oli vaiti. Uidessani katselin vehmasta luontoa ympärilläni enkä löytänyt sanoja, joilla kiittää Jumalaa! Uppo-outo ihminen tarjosi kotinsa seitsemälle vieraalle ja lähti itse moneksi päiväksi pois. Me majoituimme ja minä etenkin nautin uimisesta parikin kertaa päivässä. Jumala osaa järjestää ihania hetkiä ja yllätyksiä. Sellainen tuo matka minulle oli, Kansanlähetyspäivät Kankaanpäässä. Olin rukouspalvelijana. Vain Jumala voi auttaa ihmistä hänen hädässään. Mutta tarvitsemme joskus ihan vieraan ihmisen, jolle voimme taakkaamme jakaa. Sitä kautta Jumala antaa lohduksen. Minä sain olla monelle tuollainen ihminen, monen muun rukouspalvelijan lailla. Hyvin pieneksi ja kurjaksi tunsin itseni tuossa tehtävässä. Tiiminvetäjämme sanoi minulle, kun kerroin tunnoistani: "Tervetuloa kerhoon!" Tänään nautin oivalluksestani rukouksen suhteen: olen tuntenut itseni todella heikoksi rukoijaksi, mitä itsekseen rukoilemiseen tulee. Ymmärsin nyt, e...

Tänään kiitän siitä, että sain olla Arin luona monta tuntia päivällä. Hänen tilansa ei ollut kovin hyvä ja minusta oli kovasti apua hänelle. Kuvittelen ainakin niin. Ymmärsin myös, että minua johdatetaan: minulla oli mahdollisuus olla Arin luona. Jokaisella pitäisi minun mielestäni olla yksi ihminen, jolle on kaikkein tärkein. Niin ei tietenkään ole maailmassamme, mutta niin kauan kuin minulla on hänet, minä olen hänen ykkösensä ja hän minun. Eikä ole sanottua, kumpi/kuka meistä lähtee täältä ensin. Koin myös kovasti lohtua Psalmeista, joita kuuntelimme/kuuntelin. Ari pääosin nukkui, silloin kun ei yskinyt. "Kun minulla on sydämessäni paljon murheita niin sinä, Herra, lohdutat minua." Tuon tapainen psalmin kohta tuli sydämeeni, kun kävelin portaita alas sairaalasta. Kiitos Jumalalle siitä.