pau-kotimbnetfiphakkola.blogspot.com

Äitini on jo ikäihminen, mutta yksi on, josta hän ei luovu. Se on juhannusheran keitto. Tosin hän saattaa keittää sitä joskus muulloinkin, jos on suuri juhla.Kyse on perinneruuasta, joka on juhlaruoka Nivalassa, parhaasta päästä. Paikallislehdessä on ilmoitus vähintään juhannuksen alla: punaista heraa myytävänä, omat astiat! Tuota juhlaruokaa haluavat ne, jotka ovat siihen tottuneet, kaikki siitä eivät pidä. Eivätkä kaikki voi sitä syödä, sillä hera on hyvin voimakasta: tuntiakausia keitettyä maitoa, josta vesi haihtuu. Herat saadaan juustonjuoksutinta käyttäen ja ne lisätään kiehumaan maitoon ja keitetään, kunnes sekä maito että herat ovat oranssinpunaisia. Hyvää se on, ja sitä pääsen nauttimaan pian. Äidinäiti kuoli vain 67-vuotiaana. Sen jälkeen äitini sanoi usein kaipaavansa äitiään, sitä ettei voi soittaa enää tälle tai tavata. Erityisesti lapsensynnyttämisen jälkeen äiti kertoi odottaneensa äitiään käymään. Liekö äidin opetusta vai naisen verissä tuo asia, sillä itselleni o...

Kauneimpia sanoja maailmassa ovat varmaan äiti -sanan lisäksi anna anteeksi ja saat anteeksi. Mikään muu ei vapauta ihmistä syyllisyydestä kuin anteeksi saaminen. Joskus meiltä ei pyydetä anteeksi, mutta itsemme takia olisi silloinkin tärkeää, että voisimme antaa anteeksi. Anteeksiantamattomuus jäytää kuin syöpä ihmistä. Se tekee sairaaksi ja vääristää ihmisen luonteen lopulta. Mutta jos ja kun joku pyytää ja saa anteeksi, sekä antaja että saaja paranevat ja vapautuvat. Ei-se-mitään -sanat eivät vapauta. Sillä kyllä-se-mitään, jos on vääryyttä kokenut tai tehnyt. Kun synti painaa, on suloista saada kuulla synninpäästön sanat. Tyttäreni, sinun syntisi annetaan anteeksi. Tai toisen ihmisen suusta, kun olen häntä vastaan rikkonut: saat anteeksi. Koska Jeesus on antanut niin paljon meille anteeksi, meidänkin tulee antaa anteeksi toisille ihmisille. Jos pidätämme anteeksiannon, emme myöskään itse saa Jumalan anteeksi antoa. Näin Raamattu meille opettaa.

Palasin kolmen yön jälkeen kotiin. Olin leskeksi reilu vuosi sitten jääneen äitini luona. Äitini on pirteä 78-vuotias, jolla huumori kukoistaa. Yhteiset harrastuksemme ovat käsityöt ja marjat, leipominen ja puhuminen. Äitini myös kirjoittaa ahkerasti päivän tapahtumia. Hänellä on vino pino kierrevihkoja yli 50 vuoden ajalta. Ihmettelen sitä, että äidin kanssa nauramme mahdottomasti. Se on sellaista sanakikkailua, leikinlaskua, toistemme ja itsemme kustannuksella pelleilyä. Vesissä silmin hohotimme moneen otteeseen. Välillä sanailimme taas kiivaastikin. Olen äitini ainoa tytär kolmen pojan lisäksi. Sen takia minulla on erityisasema suhteessa äitiin. Meillä on keskinäinen vapaus ja yhdessä olon helppous. Ennen kotiin lähtöäni rukoilimme taas. Pidimme käsistä toisiamme. Turvallisuutta ja rauhaa tuova hetki. Ennen isän kuolemaa vietin usein öitäni mökillä muutaman kilometrin päässä vanhempien luota. Tarvitsin yksinoloa. Isän kuoleman jälkeen en tarvinnut sitä enää niin paljon, jote...