Ylösnousemus on totta!
Jeesus nousi kuolleista,
kuolemalla kuoleman voitti.
Haudoissa oleville elämän antoi.
Itsekin olen ollut usein laulamassa luterilaisessa yökirkossa tuota hymniä.
Kiitän tänään jälleen Arin tervehtymisestä korkeasta kuumeesta (39,4). Kiitän Jumalaa antibiooteista, korkeasta lääketieteellisestä tietämyksestä. Sekin on Jumalan lahjaa länsimaille.
Kiitän, että Jumala antoi minun huomata Arin kipeät varpaat ja kantapään. Rukoilen, että ne paranevat kuntoon.
Ihmettelen Jumalan kaikkivaltiutta, voimaa ja rakkautta minua pientä ihmistä kohtaan, kun hän pitää Arista niin hyvää huolta ja samalla koko perheestämme.
Ihmettelen hengityksen lahjaa: tajutonkin ihminen hengittää. Kun aika täyttyy, hengitys pysähtyy. Mikä sen saa aikaan - tai paremminkin KUKA: vain yksin Jumala.
Eräs saattohoitotyötä tehnyt ihminen kertoo huikaisevasta henkisestä kasvusta, mitä hän on nähnyt monilla ihmisillä viimeisinä elämänsä päivinä, tunteina ja hetkinä. Koska Jumala on antanut elämän, hän pitää varmasti huolen myös siitä, että se meidän jokaisen kohdalla loppuu juuri oikealla ajalla.
Kiitos, rakas Jumala, rakkaudestasi, jota osoitat meille Pojassasi Jeesuksessa Kristuksessa.
Kiitos, rakas Jeesus, joka kuolit rakkaudesta minuun ja jokaiseen ihmiseen.
Kiitos, rakas Pyhä Henki, että vahvistat heikkoa uskoamme ja nostat katseemme aina uudelleen Jeesukseen. Aamen.
Olen varma siitä,
ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit,
eivät henkivallat,
ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat,
ei korkeus eikä syvyys,
ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta,
joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Room 8:38-

Yhdyn kiitoksiisi Jumalan huolenpidosta, Ari on tosiaankin Isän hellässä hoidossa.
VastaaPoistaHoitajat ja lääkärit, sinä ja muut perheenjäsenet olette Jumalan käsiä ja jalkoja.:)
Kiitos, Rosina.
VastaaPoistaOn ihme, miten nopeasti Ari toipui jälleen: parissa päivässä crp laski yli sata pykälää. Antibiootti auttoi, Jumala antoi sen vaikuttaa!
Esirukouksien merkityskin selviää meille kerran perillä: Jumala kuulee jokaisen huokauksenkin!