Kirkas aamu pian koittaa!
Tänäänkin on kirkas aamu, kuten on ollut varmaan kuukauden ajan yöpakkasista huolimatta. Eilinen vain oli pilvinen, lumisateinen välipäivä.
Millainenhan mahtaa olla iankaikkisuuden aamu? Se, kun näemme Jeesuksen!
Silloin ehkä kestämme nähdä ja kokea Jumalan kirkkautta eri lailla kuin nyt. Nythän näemme kuin kuvastimesta, varjon tavoin.
Jumalan sana, kaste ja ehtoollinen kertovat sen, mitä Jumalasta voimme nyt kokea. Nekin ovat toisinaan hyvin kirkkaita hetkiä.
Eilen istuin kirkossa, Lhpk (=lähetyshiippakunta)-messussa, luterilaisessa sellaisessa. Kyyneleet tulivat silmiini. Mitä armoa saankaan kokea: kuulen Jumalan armon sanoja, evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, joka on sovittanut minut Jumalan kanssa. Saan uskoa syntini anteeksi, sillä totisesti tunsin ja tunnen, että olen inhimillisesti ajatellen mitätön ihminen.
Teen paljon käsitöitä ja kuuntelen samalla nettisaarnoja, ne ovat mielenkiintoisia ja hoitavia. Pöyryn Markuksen 1. Ms kirjan opetusta kuuntelin eilen, 2. luvusta.
Kun ihmisen "koostumus" tutkitaan, hän on pelkkää tomua tieteellisestikin. Se, mikä tekee tomusta arvokkaan, on Jumalan henki. Jumala puhalsi ihmiseen oman henkensä ja sen takia arvomme on mittaamaton.
Jumalan henki minussa kertoo sen, että itsessäni en ole mitään, mutta Jumala on antanut minulle arvon. Hän on antanut myös Sanansa, jossa testamenttaa koko omaisuutensa lapsilleen. Lisäksi ehtoollisessa Jeesus itse ilmestyy. Saan maistaa konkreettisesti hänen läsnäoloon: "Maistakaa ja katsokaa, kuinka minä olen hyvä"; tähän tapaan Raamatussa sanotaan.
Jo kasteessa sain kaiken, mitä Raamattu lupaa. Omistan sen itselleni kuin pieni lapsi, joka sanoo: Mun, anna tänne, se on mun! Lapsi ei kysele, saisinko ottaa omat leluni - hän ottaa ne.
Näin minäkin saan uskossa ojentautua omistamaan kaiken, mitä Jumala on minulle varannut. Olen vielä matkalla, kasvuni on kesken. Vasta perillä näen selvästi, silloin hänen kirkkautensa on täydellisenä minussa!
Millainenhan mahtaa olla iankaikkisuuden aamu? Se, kun näemme Jeesuksen!
Silloin ehkä kestämme nähdä ja kokea Jumalan kirkkautta eri lailla kuin nyt. Nythän näemme kuin kuvastimesta, varjon tavoin.
Jumalan sana, kaste ja ehtoollinen kertovat sen, mitä Jumalasta voimme nyt kokea. Nekin ovat toisinaan hyvin kirkkaita hetkiä.
Eilen istuin kirkossa, Lhpk (=lähetyshiippakunta)-messussa, luterilaisessa sellaisessa. Kyyneleet tulivat silmiini. Mitä armoa saankaan kokea: kuulen Jumalan armon sanoja, evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, joka on sovittanut minut Jumalan kanssa. Saan uskoa syntini anteeksi, sillä totisesti tunsin ja tunnen, että olen inhimillisesti ajatellen mitätön ihminen.
Teen paljon käsitöitä ja kuuntelen samalla nettisaarnoja, ne ovat mielenkiintoisia ja hoitavia. Pöyryn Markuksen 1. Ms kirjan opetusta kuuntelin eilen, 2. luvusta.
Kun ihmisen "koostumus" tutkitaan, hän on pelkkää tomua tieteellisestikin. Se, mikä tekee tomusta arvokkaan, on Jumalan henki. Jumala puhalsi ihmiseen oman henkensä ja sen takia arvomme on mittaamaton.
Jumalan henki minussa kertoo sen, että itsessäni en ole mitään, mutta Jumala on antanut minulle arvon. Hän on antanut myös Sanansa, jossa testamenttaa koko omaisuutensa lapsilleen. Lisäksi ehtoollisessa Jeesus itse ilmestyy. Saan maistaa konkreettisesti hänen läsnäoloon: "Maistakaa ja katsokaa, kuinka minä olen hyvä"; tähän tapaan Raamatussa sanotaan.
Jo kasteessa sain kaiken, mitä Raamattu lupaa. Omistan sen itselleni kuin pieni lapsi, joka sanoo: Mun, anna tänne, se on mun! Lapsi ei kysele, saisinko ottaa omat leluni - hän ottaa ne.
Näin minäkin saan uskossa ojentautua omistamaan kaiken, mitä Jumala on minulle varannut. Olen vielä matkalla, kasvuni on kesken. Vasta perillä näen selvästi, silloin hänen kirkkautensa on täydellisenä minussa!
Kommentit
Lähetä kommentti