Ikääntyminen

Ei vaikuta äkkiseltään hauskalta ajatus vanhenemisesta. Mutta senkin saamme ottaa Isämme kädestä. Aikansa on kaikella, myös täältä lähtemisellä. Meitä valmistetaan siihen.

Vaikka askareet sujuvat lähes samoin kuin ennenkin, palautuminen niistä on hitaampaa. Yllätyksiä tulee, kun paikat ovat jumissa, vaikka olen vain tavallisesti siivonnut tai pessyt ikkunoita.

On tarkkailtava ajan merkkejä ja tehtävä johtopäätöksiä, missä ajassa liikumme. Yhtä hyvin meidän tulisi tunnistaa itsessämme, milloin on aika hidastaa vauhtia.

Se taitaa vaan olla aika vaikeaa! Siihenkin voimme pyytää apua Jumalalta, joka tuntee meidät läpikotaisin. Hän tahtoo viedä meidät Psalmin 23 tavoin

viheriäisille niityille makoilemaan

että jaksamme sitten taas uusille poluille.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kevät!

Sana kantaa

Vuosi espanjan opiskelua