Yhteistyön tekijät

Tänä aamuna kiitän Jumalaa ihmisistä, joiden kanssa saan tehdä yhteistyötä. Joidenkin kanssa teen sitä työpaikalla, ja se on ilo.
Äskettäin kävin bussipysäkiltä hakemassa eräältä rouvalta kassillisen sukkia ja lapasia, joita hän vuosittain lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Hän antoi nuo jaettavaksi Romanian lapsille, joille olen tekemässä Joulun lapsi -paketteja tulevaksi jouluksi ryhmäni kanssa.
Paketit pitää koota marraskuun alkuun mennessä, sillä ne avataan ja pakataan vielä Helsingissä ennen kuin ne lähetetään rekkakyydissä Romaniaan. Siellä seurakuntien avulla jaetaan lahjat perheisiin, jotka tarvitsevat apua. Perheiden lapset eivät ole saaneet koskaan joululahjaa, joten kyse ei ole pikkuasiasta. Saamme olla suuressa mukana tälläkin lailla.
Koska itsellä ja läheisilläni on kaikkea liikaakin kuten suurella osalla suomalaisista, on ilo jakaa niille, joilla ei ole.
Kiitollinen mieli on kuin alituiset pidot! 
Kiitollisuus nousee siitä, kun voi tehdä jotain hyödyllistä, auttaa toisia, sillä itsekin olen tullut autetuksi ja tulen päivittäin. Jumala pitää minusta huolen niin monella eri tavalla. Sekin on lahja, että sen huomaa, eikä puhu "sattumista".

Kommentit

  1. Hyvää työtä teet. Yhdessä kun tekee niin siitä koituu suuri apu. Siunausta työllesi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sylvi. Yhteistyössä on voimaa ja siinä on siunaus!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unettomuus on mahdollisuus

Syntymäpäivä äidin, unhoon ei jäädä voi!

Kävellen terveeksi ja ehjemmäksi?