Perhejuhlien jälkeen

Aina se monttu on yhtä tympeä, vaikka osaan jo siihen varautua. Monttuun putoamiseni tapahtuu yhtä varmasti kuin Moppe saa illallisensa, aina samassa tilanteessa: ison tapahtuman jälkeen.

Samanaikaisesti työni päättymisen aikaan kuoli appeni. Hautajaiset järjestyivät kaksi päivää ennen poikamme häitä. Molemmat isoja tapahtumia.

Jännitti, miten mieheni suhtautuu isänsä kuolemaan. Isä kävi viimeksi varmaan kolmisen vuotta sitten sairaalassa miestäni, eli siis poikaansa katsomassa. Oman ikänsä ja sairauksiensa takia hänellä ei ollut myöhemmin enää mahdollisuutta siihen.

Koska Ari ei kykene MS-taudin takia puhumaan, hänen reaktionsa ovat olleet voimakkaita aiempina vuosina: hallitsematonta itkua tai naurua, jos tilanne on ollut erityisen kamala tai hauska. Tämän asian hän otti rauhallisesti, vaikka sureekin.

Vihkiäiset olivat neljännet ja viimeiset perheessämme reilun seitsemän vuoden sisällä. Jokaisissa Ari on ollut kanssani kirkossa, mutta ei häätilaisuudessa.

Ensimmäisillä kerroilla jännitin mielettömästi ja toivoin harhaasti, että Arin kunto sallisi hänen osallistua hääjuhlaankin. Mutta ei niin ei.

Häiden jälkeisenä päivänä tapasimme vielä lastemme kanssa tyttären perheessä ja Ari oli mukanani. Olin mitoittanut voimani näitä tapahtumia ajatellen. Tänä aamuna vanhimman poikamme perhe lähti lähes viikon jälkeen kotiinsa ja minä jäin yksin.

Viime yö jo meni huonosti nukkuessa. Tänään olen surrut, itkenytkin aamulla. Väsymystäni ja kaikkea mahdollista. Kuolemaakin olen toivonut, sekin kuuluu "taudin" kuvaan.

Liikunta auttaa suruun. Lähdin pyöräilemään ja kävin uimassa. Sen jälkeen oloni helpottui. Ehkä tästä taas mennään.

Ja kyllä tästä mennään. Samoilla eväsleivillä kuin ennenkin, uusilla mutta entisenlaisilla.
 
JOKA MINUA KUULEE
SAA ASUA TURVASSA JA 
OLLA RAUHASSA ONNETTOMUUDEN KAUHUILTA.
Snl 1:33

VANHURSKAAT SAAVAT AVUN HERRALTA
HÄN ON HEIDÄN TURVANSA AHDINGON AIKANA.
Ps 37:39

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unettomuus on mahdollisuus

Tulinpa koneelle kärkkymään, kun uni ei ota tullakseen. Joskus yöllä on hyvä lukea vaikkapa Raamattua unta odotellessa. Niin aion pian tehdäkin. Tämän hetken kiitosaihe on se, että selvisin eilisestä työpäivästä ja toivon selviäväni huomisestakin. Flunssa, vai mikä lie tauti minua on vaivannut viikkotolkulla, ei ota talttuakseen. Mutta turvallista on tietää, että Isämme hoidossa tämäkin asia on. Elämässäni on tapahtunut monia iloisia asioita, ja koska olen stressaajatyyppiä, kaikki iloisetkin asiat vaikuttavat uneeni. Menen väsyneenä nukkumaan, mutta en saa unta, kun alan pohdiskella. Liekö kiitosaiheeni nyt juuri se, että en ole murehtija: stressaan kyllä, mutta en murehdi. Stressinikin jätän nyt Herran haltuun ja toivotan makeita unia niille, jotka vielä pyörivät vuoteillaan ja niille, jotka nukkuvat jo syvää unta. Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä Herra, annat minun turvassa asua. Aamen.
Lue lisää

Syntymäpäivä äidin, unhoon ei jäädä voi!

Lapsuudessani radiosta kuului usein otsikon sanojen mukainen laulu. Nykyisin sitä ei kuule, mutta äidin syntymäpäivää muistimme hiljattain, kun hän täytti 80 vuotta. Kiitollinen mieli on siitä, että olen saanut pitää äidin näin pitkään. Äitini äiti kuoli n. 68 vuotiaana ja tämän äiti vain 22 vuotiaana. Mummuni jäi orvoksi äidistään 2 vuoden ikäisenä ja orpous seurasi hänen elämänsä läpi. Oma käytökseni, tapani toimia ja suhtautua seuraa pitkälti äidin viitoittamaa tietä. Äiti itse nautti kovasti juhlastaan, jossa olimme me oman perheen väki paikalla. Myöhemmin naapuritkin vierailivat ja se on hieno tapa maalla. Olin ehdottanut lapsenlapsille, että nämä laittaisivat kortin tai kirjeen mummulle ja se oli täysosuma: lapsenlapset ylittivät kaikki äitini ja minunkin odotukseni. Jokainen heistä muisti mummua. Lähtiessäni sain rukoilla kuten tavallisesti äitini kanssa ja jättää hänet Herramme hyvään haltuun. Se on paras paikka nuorille, vanhoille ja meille jokaiselle. Virsi 397:
Lue lisää

Kävellen terveeksi ja ehjemmäksi?

Kevät on ollut ihanaa aikaa valon takia, taas tänä vuonna. Olen nauttinut kävelemisestä aivan erityisesti. Lukiessani lukuisia vaeltamiseen liittyviä kirjoja, törmäsin useasti sanapariin jaloilla rukoileminen. Se tuntuu minun jutultani. Olen ollut joskus hiljaisuuden retriitissä, mutta se ei tuntunut omalta. Mutta kun lähden kävelemään, laulut alkavat soida mielessäni. Usein ne ovat ylistyslauluja Jumalalle, joskus anomista HERRA KUULE MINUA,  HUOMAA HUOKAUKSENI. KUNINKAANI JA JUMALANI, KUULE KUN HUUDAN SINULTA APUA! Joskus ne ovat vanhoja, kauan sitten kuulemiani ja laulamiani lauluja. Minun rukoukseni on siis laulaen ylistämistä. Muu rukoileminen sujuu minulta huonosti. Mutta kiitos Jumalalle, olen löytänyt jotain, mikä on minulle sopivaa. Joko sinä olet löytänyt oman tapasi rukoilla?
Lue lisää