Terve sielu terveessä ruumiissa!

Olin eilisin iltapäivän ja tänään pari tuntia tarjoamassa kahvia ja syötävää liitokiekon pelaajille kentällä. Itsekin piristyin, kun seurasin nuoria ja heidän aktiivisuuttaan.

Kiitollinen mieli on siitä, että omatkin nuoret ovat löytäneet liikuntaharrastuksia elämäänsä. Kunto nousee ja mieli pysyy virkeänä, kun liikkuu. Työssä jaksaa ja kestää painetta paremmin, kun välillä rasittaa itseään fyysisesti.

Tämä on omakin kokemukseni tänäkin kesänä. Kun olen ollut apealla mielellä, olen lähtenyt kävelemään. Palatessani oloni on toisenlainen.

Yleensä en laula itsekseni muuten kuin kävellessäni. Kävellessäni lauluränni avautuu välittömästi. Kuuntelen vain, mikä laulu milloinkin soi. Myöhemmin en edes muista laulamiani kappaleita ja ne saattavat olla sellaisia, joita en ole kuullut pitkään aikaan. Mutta Pyhä Henki muistaa!

Usein laulamani laulu on kuitenkin:

Tule kanssani Herra Jeesus,
tule siunaa päivän työ.
Tule illoin ja aamuin varhain
tule vielä kun joutuu yö.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unettomuus on mahdollisuus

Syntymäpäivä äidin, unhoon ei jäädä voi!

Kävellen terveeksi ja ehjemmäksi?