Lastenlapset

Äitini hehkuttaa nykyisin usein, miten tärkeitä lastenlastenlapset ovat hänelle. Nämä kaikkein pienimmät.

Itselläni on tällä hetkellä kolme lastenlasta ja he ovat iso kiitosaihe minulle. Haluan mahdollisuuksien mukaan olla mukana heidän elämässään sellaisella tavalla, että he tietäisivät, missä heidänkin turvansa on. Että se on Jeesuksessa.

6- ja 2-vuotiaat lapsoset osaavat jo lukea Isä meidän -rukouksen yhdessä toisten kanssa. Pienempi heiluttaa ristissä olevia käsiään rukouksen tahdissa ja huutaa aamen, kun viimein siihen asti pääsemme. Oi, miten tärkeää on saada yhdessä rukoilla: ISÄ MEIDÄN. Meidän kaikkien, ei vain minun tai jonkun, vaan meidän kaikkien yhteinen Isä.

Huomenna saan ensi kertaa yökylään näitä pieniä, ainakin 6-vuotiaan. Voin rukoilla hänen kanssaan ja siunata häntä sen kaiken muun hauskan lisäksi, mitä voimme yhdessä tehdä. Kiitos Jumala sinun hyvistä lahjoistasi, näistä lapsista.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unettomuus on mahdollisuus

Syntymäpäivä äidin, unhoon ei jäädä voi!

Kävellen terveeksi ja ehjemmäksi?