Kiitosaiheita!

Näihin viikkoihin, kun en ole kirjoittanut, on mahtunut paljonkin kiittämisen arvoista asiaa, mutta tässäpä yritän muistella jotain:

- kuopuksemme häät 5.5. olivat siunatut. Äitini pääsi myös mukaan ainoana isovanhempana ( Arin vanhemmat eivät jaksaneet osallistua, morsiamen isovanhemmat ovat jo kuolleet)
- äitini piti myös pienen puheen häissä: olihan hänen ja isän hääpäivä myös, 55 vuotta sitten heidät vihittiin Nivalan kirkossa - isä kuoli 2 kk sitten
- Tero, kuopuksemme, sai kesätyöpaikan Tampereelta, kuten vaimonsakin, joten he ovat onnellisesti aloittelemassa yhteistä elämäänsä
- edelliset saivat juuri mieleisen opiskelija-asunnon ja ovat muuttamassa siihen

Kun kuopus avioitui, tyttäremme muutti viiden vuoden jälkeen takaisin Vaasaan miehensä kanssa!
- he kalustavat omaa pesäänsä, asuvat vain noin 4 km päässä luotani

Toiseksi vanhin lapsistamme sai toisen opiskeluvuotensa päätökseen ja jatkaa töitään opiskeluhuolista vapaana kesälomaan asti. Kiitosaihe!

Vanhin poikamme perheineen tulee parin viikon päästä viikonlopuksi Vaasaan, ja menemme perhekuntinemme sukulaisiin Nivalaan viettämään lasten serkun rippijuhlaa. Herra siunatkoon rippikoulut tänäkin kesänä!

Itse voin fyysisesti hyvin ja olen aloittanut uimisen meressä. Talviuinti on lyhytaikaista, mutta nyt voin uida jo kymmenisen minuuttia ja jumpata vedessä, mistä nautin suuresti.

Kiitos Jumalalle myös Arista, jonka kanssa nautin istua sairaalaan aulassa, virkata, kuunnella Raamattua tai kirjaa. Sillä hetkellä en kaipaa mihinkään, kun Ari hengittelee tyytyväisenä pyörätuolissaan vieressäni. Siinä on väsyneen hyvä levätä, sekä Arin että minun. Siinä on Jumalan rauha meidän kanssamme.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unettomuus on mahdollisuus

Tulinpa koneelle kärkkymään, kun uni ei ota tullakseen. Joskus yöllä on hyvä lukea vaikkapa Raamattua unta odotellessa. Niin aion pian tehdäkin. Tämän hetken kiitosaihe on se, että selvisin eilisestä työpäivästä ja toivon selviäväni huomisestakin. Flunssa, vai mikä lie tauti minua on vaivannut viikkotolkulla, ei ota talttuakseen. Mutta turvallista on tietää, että Isämme hoidossa tämäkin asia on. Elämässäni on tapahtunut monia iloisia asioita, ja koska olen stressaajatyyppiä, kaikki iloisetkin asiat vaikuttavat uneeni. Menen väsyneenä nukkumaan, mutta en saa unta, kun alan pohdiskella. Liekö kiitosaiheeni nyt juuri se, että en ole murehtija: stressaan kyllä, mutta en murehdi. Stressinikin jätän nyt Herran haltuun ja toivotan makeita unia niille, jotka vielä pyörivät vuoteillaan ja niille, jotka nukkuvat jo syvää unta. Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä Herra, annat minun turvassa asua. Aamen.
Lue lisää

Syntymäpäivä äidin, unhoon ei jäädä voi!

Lapsuudessani radiosta kuului usein otsikon sanojen mukainen laulu. Nykyisin sitä ei kuule, mutta äidin syntymäpäivää muistimme hiljattain, kun hän täytti 80 vuotta. Kiitollinen mieli on siitä, että olen saanut pitää äidin näin pitkään. Äitini äiti kuoli n. 68 vuotiaana ja tämän äiti vain 22 vuotiaana. Mummuni jäi orvoksi äidistään 2 vuoden ikäisenä ja orpous seurasi hänen elämänsä läpi. Oma käytökseni, tapani toimia ja suhtautua seuraa pitkälti äidin viitoittamaa tietä. Äiti itse nautti kovasti juhlastaan, jossa olimme me oman perheen väki paikalla. Myöhemmin naapuritkin vierailivat ja se on hieno tapa maalla. Olin ehdottanut lapsenlapsille, että nämä laittaisivat kortin tai kirjeen mummulle ja se oli täysosuma: lapsenlapset ylittivät kaikki äitini ja minunkin odotukseni. Jokainen heistä muisti mummua. Lähtiessäni sain rukoilla kuten tavallisesti äitini kanssa ja jättää hänet Herramme hyvään haltuun. Se on paras paikka nuorille, vanhoille ja meille jokaiselle. Virsi 397:
Lue lisää

Kävellen terveeksi ja ehjemmäksi?

Kevät on ollut ihanaa aikaa valon takia, taas tänä vuonna. Olen nauttinut kävelemisestä aivan erityisesti. Lukiessani lukuisia vaeltamiseen liittyviä kirjoja, törmäsin useasti sanapariin jaloilla rukoileminen. Se tuntuu minun jutultani. Olen ollut joskus hiljaisuuden retriitissä, mutta se ei tuntunut omalta. Mutta kun lähden kävelemään, laulut alkavat soida mielessäni. Usein ne ovat ylistyslauluja Jumalalle, joskus anomista HERRA KUULE MINUA,  HUOMAA HUOKAUKSENI. KUNINKAANI JA JUMALANI, KUULE KUN HUUDAN SINULTA APUA! Joskus ne ovat vanhoja, kauan sitten kuulemiani ja laulamiani lauluja. Minun rukoukseni on siis laulaen ylistämistä. Muu rukoileminen sujuu minulta huonosti. Mutta kiitos Jumalalle, olen löytänyt jotain, mikä on minulle sopivaa. Joko sinä olet löytänyt oman tapasi rukoilla?
Lue lisää