Sää

Iän myötä aurinko ja sen puute vaikuttavat yhä enemmän mielialaan. Onko niin, että nuorena riittää omakin valo ja voima muka niin, ettei säiden vaihtelua juuri huomaa?

Vasta iän myötä koko keho iloitsee tai suree sään mukana. Ikään kuin oma "kimmoisuus" tarvitsisi ehdottomasti sitä valoa!

Mutta sittenkin Jumalan Sana on se valo, joka kantaa. Ulkoiset säät ja omatkin tunteet ja "ilmat" vaihtuvat, mutta Sana pysyy samana, Jumala rakastaa ajasta aikaan luomaansa ihmistä. Älkäämme siis lähtekö hänen luotaan pois! Hän ei meitä hylkää minkään synnin tähden, jos tunnustamme syntimme ja pysymme hänen ristinsä ääressä, hänen rakastavassa sylissään.

Tätä opettelen itsekin, jatkuvasti. Koskaan en tule valmiiksi. Vasta kerran perillä kaikki on selvää ja valmista.

Siihen asti:

Kaikki minä voin Hänessä, joka rakastaa minua!

Kommentit

  1. Terttumarja8. elokuuta 2012 klo 9.12

    Kiitosaiheena kirjoittamasi sanat!
    Kiitos.

    VastaaPoista
  2. sylvi8. elokuuta 2012 klo 23.07

    Kiitos, kauniisti kirjoitit.

    VastaaPoista
  3. Nurkkalintu9. elokuuta 2012 klo 15.51

    Sää ja mää! Auringon valon vaikutusta mielialaani, jaksamiseeni ja viitsimiseeni en voi väheksyä :)
    Niin mielelläni olisin "kimmoisampi", vaan kun en ole! Taivaan Isä tuntee lapsensa. Vikoineni ja virheineni kelpaan Hänelle ja Hänen kasvatettavakseen aina perille saakka. Kiitos rakkaan Jeesuksen!

    Siunausta, voimia ja varjelusta loppukesän päiviin!

    VastaaPoista
  4. pau30. elokuuta 2012 klo 16.34

    Kiitos, Nurkkalintu!
    Niinhän se on: en ole sellainen kuin tahtoisin, ja olen sellainen kuin en tahtoisi; muunnellen Roomalaiskirjeen ajatusta ("En tee sitä mitä tahdon, ja teen, mitä en tahdo")
    Tällaisena Jumala kuitenkin meidät hyväksyy, vaikka tuntee meidät paremmin kuin me tunnemme itsemme.

    Sinullekin siunausta!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unettomuus on mahdollisuus

Tulinpa koneelle kärkkymään, kun uni ei ota tullakseen. Joskus yöllä on hyvä lukea vaikkapa Raamattua unta odotellessa. Niin aion pian tehdäkin. Tämän hetken kiitosaihe on se, että selvisin eilisestä työpäivästä ja toivon selviäväni huomisestakin. Flunssa, vai mikä lie tauti minua on vaivannut viikkotolkulla, ei ota talttuakseen. Mutta turvallista on tietää, että Isämme hoidossa tämäkin asia on. Elämässäni on tapahtunut monia iloisia asioita, ja koska olen stressaajatyyppiä, kaikki iloisetkin asiat vaikuttavat uneeni. Menen väsyneenä nukkumaan, mutta en saa unta, kun alan pohdiskella. Liekö kiitosaiheeni nyt juuri se, että en ole murehtija: stressaan kyllä, mutta en murehdi. Stressinikin jätän nyt Herran haltuun ja toivotan makeita unia niille, jotka vielä pyörivät vuoteillaan ja niille, jotka nukkuvat jo syvää unta. Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä Herra, annat minun turvassa asua. Aamen.
Lue lisää

Syntymäpäivä äidin, unhoon ei jäädä voi!

Lapsuudessani radiosta kuului usein otsikon sanojen mukainen laulu. Nykyisin sitä ei kuule, mutta äidin syntymäpäivää muistimme hiljattain, kun hän täytti 80 vuotta. Kiitollinen mieli on siitä, että olen saanut pitää äidin näin pitkään. Äitini äiti kuoli n. 68 vuotiaana ja tämän äiti vain 22 vuotiaana. Mummuni jäi orvoksi äidistään 2 vuoden ikäisenä ja orpous seurasi hänen elämänsä läpi. Oma käytökseni, tapani toimia ja suhtautua seuraa pitkälti äidin viitoittamaa tietä. Äiti itse nautti kovasti juhlastaan, jossa olimme me oman perheen väki paikalla. Myöhemmin naapuritkin vierailivat ja se on hieno tapa maalla. Olin ehdottanut lapsenlapsille, että nämä laittaisivat kortin tai kirjeen mummulle ja se oli täysosuma: lapsenlapset ylittivät kaikki äitini ja minunkin odotukseni. Jokainen heistä muisti mummua. Lähtiessäni sain rukoilla kuten tavallisesti äitini kanssa ja jättää hänet Herramme hyvään haltuun. Se on paras paikka nuorille, vanhoille ja meille jokaiselle. Virsi 397:
Lue lisää

Kävellen terveeksi ja ehjemmäksi?

Kevät on ollut ihanaa aikaa valon takia, taas tänä vuonna. Olen nauttinut kävelemisestä aivan erityisesti. Lukiessani lukuisia vaeltamiseen liittyviä kirjoja, törmäsin useasti sanapariin jaloilla rukoileminen. Se tuntuu minun jutultani. Olen ollut joskus hiljaisuuden retriitissä, mutta se ei tuntunut omalta. Mutta kun lähden kävelemään, laulut alkavat soida mielessäni. Usein ne ovat ylistyslauluja Jumalalle, joskus anomista HERRA KUULE MINUA,  HUOMAA HUOKAUKSENI. KUNINKAANI JA JUMALANI, KUULE KUN HUUDAN SINULTA APUA! Joskus ne ovat vanhoja, kauan sitten kuulemiani ja laulamiani lauluja. Minun rukoukseni on siis laulaen ylistämistä. Muu rukoileminen sujuu minulta huonosti. Mutta kiitos Jumalalle, olen löytänyt jotain, mikä on minulle sopivaa. Joko sinä olet löytänyt oman tapasi rukoilla?
Lue lisää