Tahtoisin löytää uuden laulun!

Elämä on aikamoista etsimistä, odotusta ja kaipaamista. Lapsena odotti olevansa aina hiukan vanhempi, että saisi lisää oikeuksia ja lupia.

Muistan ajatelleeni, miten ihmeessä vanhemmat osaavat olla niin viisaita kuin ovat! Oman äitini osaamista ja tietämistä kummastelin, ja arvelin, että on varmasti vaikeaa olla aikuinen.

Niin kuin onkin. Mutta askel askeleelta heidän voimansa kasvaa. Näin sanotaan Daavidista, joka kulki Herran teitä. Kun ottaa yhden askeleen, on jo lähempänä seuraavaa. Ja vaikka ei tiedä, minne seuraava askel tulisi ottaa, jonnekin jalka on vain laitettava, kun paikalleenkaan ei voi jäädä.

Epävarmoja askelia on ollut ja tulee olemaan paljon, mutta sittenkin ne ovat otettuja Jumalan kädellä, hänen kallionsa päällä ja varassa, kun olen Kristuksessa, hänen omansa.

Merivesi on alkanut jäähtyä. Tänään ajattelin, etten enää varmaan voi kellua, ettei pää jäähdy liikaa. Mutta kun olin uinut lenkin, tuli lämmin ja teki mieli levätä. Niinpä käännyin selälleni ja lepäsin veden varassa. Paikallaan ollessa veden kylmyys ei tunnu. Kelluminen on täyttä lepoa ja se muistuttaa minua levosta Jumalassa.

Tänään on hiukan turhautunut olo, koska olen väsynyt, enkä jaksa tehdä paljon mitään. Mutta sittenkin, minä tiedän Lunastajani elävän. Se antaa toivon ja ilon sydämeeni, eikä tunnu merkitykselliselle se, miltä minusta nyt juuri tuntuu. Tärkeää on vain se, että Jumala rakastaa minua pyyteettömästi juuri nyt, juuri tällaisena. Tämä on osa hänen suunnitelmaansa, johon minäkin kuulun.