pau-kotimbnetfiphakkola.blogspot.com

Tänä iltana kiitän kaikista rukous- ja raamattupiireistä, joissa ikinä olen saanut olla mukana. Kiitän esirukoilijoista sekä ennen kaikkea Jumalasta, joka kuulee rukoukset ja vastaa. On etuoikeus juuri tässä hetkessä rukoilla iäkkään ystävän sekä hänen puolisonsa puolesta, joka on vakavasti sairastunut ja on akuuttihoidossa: Jeesus, pelasta ja kosketa tätä rakasta ihmistä ja hänen puolisoaan. Anna se apu, mitä he tarvitsevat. Jeesuksen nimessä. Aamen. ASIA ON HÄNEN EDESSÄÄN, ODOTA HÄNTÄ.

Pääsin vähän kuin aikomattani Äkäslompoloon, joka on Kolarissa, Suomi-neidon kainalon paikkeilla. Meno- ja tulopäivät menivät bussissa istuen, mutta perillä ehdimme vaeltaa kolmena päivänä. Joka päivästä olen kiitollinen: - ensimmäisenä satoi, mutta vaelsin lopulta pienen joukon mukana varmaan 16km, seitsemän tunnin ajan. En ehtinyt edes ihmetellä, mistä Pirunkuru on saanut nimensä, mutta tulin sen ymmärtämään. Laskeuduimme kurua alas ties kuinka kauan ja pitkästi. Vieriviä, liukkaitakin irtokiviä, jossa joka askel piti katsoa tarkkaan. Sieltä olisi ollut vaikea päästä pois, jos olisi jalkansa katkaissut! Mutta kaikki selvisimme ehjinä, ihmeellistä sekin minun mielestäni. Kahvipaikalla oli sitä onnellisempi olo, kun taukotuvassa söimme eväitämme, ja myöhemmin Kellostapuliin kavuttuamme, korkealle, taas sain hörpätä kahvia pullostani. Istuin kuusen juurella ja tukkaani tarttui pihkaa, kun nojasin puuhun. Toisena päivänä vaelsimme lumimyrskyssä, kolmantena pakkasessa. Ihmeelli...

Elämä on kuin polku vaihtelevassa maastossa. Välillä sitä on helppo kulkea, toisinaan melkein mahdotonta. Yksin on jokaisen astuttava polulleen ja yksin viimeinenkin askel otettava. Mutta meille on varattuna ihmisiä ja asioita, joiden avulla me jaksamme jatkaa. John Bunyan kirjoittaa Kristityn vaellus -kirjassaan näistä matkatovereista. Osa heistä yrittää estää matkan jatkumista oikeaan suuntaan, osa auttaa eteenpäin. Kunpa voisin itse olla sellainen, joka osoitan oikeaa suuntaa toisille! Enhän voi muuta, kuin kulkea itse Jeesuksessa, Jumalan sanan turvassa. Siten väärään suuntaan kulkijat voivat törmäillä minuun ja vaihtaa suuntaa, jos tahtovat. Myös ne, jotka ovat väsyneet polun varrelle, voivat saada virvoitusta samaan suuntaan matkaavilta ja nousta jälleen. Välillä voin itse olla se väsynyt, välillä toisia virvoittava. Tärkeää on, että pääsemme kerran perille. Välillä on lupa levähtää, on lupa ja pitääkin tutkia Karttaa, että voi varmistua oikeasta polusta. Kun huomaamm...

Harvoin tulemme ajatelleeksi sitä, miten helposti siirrymme paikasta toiseen. Jollekin jopa ylös pääseminen tuottaa tuskaa tai on mahdotonta. Minulle asian havaitseminen on ollut 30 vuotta nähtävissä, koska mieheni on sairastanut Ms-tautia niin kauan. Mutta lähelläkin oleville asioille sokeudumme. Veljeni haastoi minut puolimaratonille vuoden päästä elokuussa, Nivalaan, Pyssymäen ulkoilualueelle. Otin haasteen vastaan. Toivon kokoavani oman ryhmän, neljä mummoihmistä itseni lisäksi. Tavoitteena on, että juoksemme/laahustamme ryhmässä ja kaikki pääsevät maaliin. Matkan varrella voinemme keskustella ja vitsiäkin vääntää. Nyt tarvitsee vain ryhtyä harjoittelemaan. Pohjakuntona minulla on runsaasti kävelyä ja uintiakin. Juoksemista en juuri ole harrastanut. Tänään aloitan. Tytär tulosti 12 viikon juoksuohjelman: - ma 1 min kävelyä, 6 min rauhallista juoksua. Lyhyt tauko, käänny takaisin ja toista harjoitus. - ti vapaa - ke puolen tunnin kävelylenkki - to 2 min rauhallista kävel...

Työnarkomaanille on tärkeää tehdä jotain hyödyllistä. Minun on tunnustettava, että olen kasvanut ihmiseksi, jonka on vaikea tuntea saavansa elää, jos ei ole jotenkin hyödyksi. Tai jos en edes tee jotain rasittavaa, oli siitä hyötyä tai ei. Liikkumisesta on onneksi hyötyä, itselleni. Mustikkametsässä huomasin, että selkäni ei väsynyt kuten aiemmin on tapahtunut. Käveleminen ja uiminen ovat vahvistaneet selkääni. Olen nauttinut loppukesän aamuista. Herään omia aikojani kuuden maissa, vaikka olisin myöhäänkin saanut unen. Ponkaisen ylös ja lähden marssimaan merta kohden, pari kilometriä. Meri on toisinaan tyyni, usein aaltoilee. Joskus pilvet heijastuvat veteen, joskus taivas on harmaa ja niin on merikin sen takia. Rusakoita ja oravia vilisee melkein matkallani. Paljon muita eläimiä en ole havainnut. Uimalaiturilla olen puhetuttu usean uuden tuttavuuden kanssa. Toivotamme hyvää päivää toisillemme. Se on onnellista minusta, hieno toivotus. Käveleminen on kevyttä, mielikin kevyt...

Kuuntelin eilen raamattuopetusta niiniveläisistä. Tai oikeastaan Joonasta, joka ei halunnut mennä Niiniveen saarnaamaan. Markus Pöyry kertoi, että niiniveläiset olivat julmia ja armottomia. Joonan meno Niiniveen oli vastaavaa kuin se, että joku menisi iranin pääkaupunkiin julistamaan toreille, että uskokaa evankeliumi, muuten Jumala tuhoaa teidät. Joona tiesi, millainen Jumala on. Hän armahtaa ihmistä, kun tämä katuu. Mutta Joona ei halunnut, että niiniveläisiä armahdetaan; heille olisi oikein, että he tuhoutuvat. Ei siis ihme, että Joona pakeni. Jumala siirsi Niiniven tuhoa, kun he katuivat, sen jälkeen kun Joona viimein meni heille saarnaamaan. Mutta Jumala itse armahti lopullisesti niiniveläiset kuten meidät kaikki, kun hän itse meni ristille Pojassaan sovittamaan meidänkin syntimme. Meidän tulee vain lunastaa matkalippumme taivaaseen. Ottaa se vastaan. Hinta siitä on jo maksettu. Meidät on lunastettu, olkootpa syntimme miten raskaat hyvänsä. Sitä armoa meidän on vaikea käsitt...