Ruskavaelluksella

Pääsin vähän kuin aikomattani Äkäslompoloon, joka on Kolarissa, Suomi-neidon kainalon paikkeilla. Meno- ja tulopäivät menivät bussissa istuen, mutta perillä ehdimme vaeltaa kolmena päivänä.

Joka päivästä olen kiitollinen:
- ensimmäisenä satoi, mutta vaelsin lopulta pienen joukon mukana varmaan 16km, seitsemän tunnin ajan. En ehtinyt edes ihmetellä, mistä Pirunkuru on saanut nimensä, mutta tulin sen ymmärtämään.

Laskeuduimme kurua alas ties kuinka kauan ja pitkästi. Vieriviä, liukkaitakin irtokiviä, jossa joka askel piti katsoa tarkkaan. Sieltä olisi ollut vaikea päästä pois, jos olisi jalkansa katkaissut! Mutta kaikki selvisimme ehjinä, ihmeellistä sekin minun mielestäni.

Kahvipaikalla oli sitä onnellisempi olo, kun taukotuvassa söimme eväitämme, ja myöhemmin Kellostapuliin kavuttuamme, korkealle, taas sain hörpätä kahvia pullostani. Istuin kuusen juurella ja tukkaani tarttui pihkaa, kun nojasin puuhun.

Toisena päivänä vaelsimme lumimyrskyssä, kolmantena pakkasessa.

Ihmeellistä saada olla mukana elämässä, terveenä ja joukossa. Tosin yöt menivät kehnosti nukkumisen suhteen, mutta päivisin olin siitä huolimatta virkeä.

ETSIKÄÄ YLI KAIKEN JUMALAN VALTAKUNTAA 
JA HÄNEN VANHURSKAUTTAAN,
NIIN MYÖS KAIKKI TÄMÄ ANNETAAN TEILLE.
-Matt 6:33

Joka aamu ja ilta luin Psalmeja - ja ruotsiksi Jaakobin kirjeen!

 ILMAN MINUA TE ETTE SAA MITÄÄN AIKAAN.

-Mahtavaa, ettei tarvitse yrittääkään yksin vaan apu on aina lähellä, niin usein kuin me avuksi huudamme Herran nimeä!

Matka oli Raitismajan järjestämä. Seuraavaksi yritys järjestää matkan jouluna, 22.-27.12. Sinne ovat tervetulleita myös suomenkieliset. Vetäjät ovat hyvin ystävällisiä ja ihania ihmisiä!

https://www.facebook.com/pages/Raitismaja-Oy-Ab/554114927932006?fref=ts



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unettomuus on mahdollisuus

Tulinpa koneelle kärkkymään, kun uni ei ota tullakseen. Joskus yöllä on hyvä lukea vaikkapa Raamattua unta odotellessa. Niin aion pian tehdäkin. Tämän hetken kiitosaihe on se, että selvisin eilisestä työpäivästä ja toivon selviäväni huomisestakin. Flunssa, vai mikä lie tauti minua on vaivannut viikkotolkulla, ei ota talttuakseen. Mutta turvallista on tietää, että Isämme hoidossa tämäkin asia on. Elämässäni on tapahtunut monia iloisia asioita, ja koska olen stressaajatyyppiä, kaikki iloisetkin asiat vaikuttavat uneeni. Menen väsyneenä nukkumaan, mutta en saa unta, kun alan pohdiskella. Liekö kiitosaiheeni nyt juuri se, että en ole murehtija: stressaan kyllä, mutta en murehdi. Stressinikin jätän nyt Herran haltuun ja toivotan makeita unia niille, jotka vielä pyörivät vuoteillaan ja niille, jotka nukkuvat jo syvää unta. Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä Herra, annat minun turvassa asua. Aamen.
Lue lisää

Syntymäpäivä äidin, unhoon ei jäädä voi!

Lapsuudessani radiosta kuului usein otsikon sanojen mukainen laulu. Nykyisin sitä ei kuule, mutta äidin syntymäpäivää muistimme hiljattain, kun hän täytti 80 vuotta. Kiitollinen mieli on siitä, että olen saanut pitää äidin näin pitkään. Äitini äiti kuoli n. 68 vuotiaana ja tämän äiti vain 22 vuotiaana. Mummuni jäi orvoksi äidistään 2 vuoden ikäisenä ja orpous seurasi hänen elämänsä läpi. Oma käytökseni, tapani toimia ja suhtautua seuraa pitkälti äidin viitoittamaa tietä. Äiti itse nautti kovasti juhlastaan, jossa olimme me oman perheen väki paikalla. Myöhemmin naapuritkin vierailivat ja se on hieno tapa maalla. Olin ehdottanut lapsenlapsille, että nämä laittaisivat kortin tai kirjeen mummulle ja se oli täysosuma: lapsenlapset ylittivät kaikki äitini ja minunkin odotukseni. Jokainen heistä muisti mummua. Lähtiessäni sain rukoilla kuten tavallisesti äitini kanssa ja jättää hänet Herramme hyvään haltuun. Se on paras paikka nuorille, vanhoille ja meille jokaiselle. Virsi 397:
Lue lisää

Kävellen terveeksi ja ehjemmäksi?

Kevät on ollut ihanaa aikaa valon takia, taas tänä vuonna. Olen nauttinut kävelemisestä aivan erityisesti. Lukiessani lukuisia vaeltamiseen liittyviä kirjoja, törmäsin useasti sanapariin jaloilla rukoileminen. Se tuntuu minun jutultani. Olen ollut joskus hiljaisuuden retriitissä, mutta se ei tuntunut omalta. Mutta kun lähden kävelemään, laulut alkavat soida mielessäni. Usein ne ovat ylistyslauluja Jumalalle, joskus anomista HERRA KUULE MINUA,  HUOMAA HUOKAUKSENI. KUNINKAANI JA JUMALANI, KUULE KUN HUUDAN SINULTA APUA! Joskus ne ovat vanhoja, kauan sitten kuulemiani ja laulamiani lauluja. Minun rukoukseni on siis laulaen ylistämistä. Muu rukoileminen sujuu minulta huonosti. Mutta kiitos Jumalalle, olen löytänyt jotain, mikä on minulle sopivaa. Joko sinä olet löytänyt oman tapasi rukoilla?
Lue lisää