Johdatuksen makua
Päivystysaikoja hammaslääkäreille ei helposti heru. Tänään soitin sinne yhdentoista maissa, kun alkoi tuntua, että hampaani vaatii toimenpiteitä. En tosin ollut varma, mistä on kyse oireilussani.
Yllättäen oli juuri tullut peruutuspaikka yhdeksi ja niinpä menin. Osa hampaasta oli jo kuoleutunut. Siitä johtui päänsärkyni joitakin aikoja sitten. Ehkäpä siitä johtui kummallinen kipu solisluunkin tienoille joitakin aikoja sitten?
Hiljattain tuttavani oli saanut diagnoosin pari vuotta kestäneelle kummalliselle voimattomuudelleen. Hampaisto oli viipalekuvattu tai jotain muuta erityistä sille oli tehty. Tulehduspesäke löytyi sieltä ja tuttava alkoi toipua hoidon edistyessä.
Minua hirvittää juurihoito, jota minulle ei aiemmin ole tehty. Jos juuristoon jää jotain, joka aiheuttaa myöhemmin sairautta?
Voin vain luottaa johdatukseen, että pääsin hoitoa saamaan ennen kuin kipu yltyi sietämättömäksi. Tänään heräsin puoli viisi säryn takia.
En ymmärrä kaikkea, mutta luotan, että Jumala tietää ja johdattaa.
Myös terveytensä hampaat mukaan lukien voin jättää Jeesuksen käsiin!

Raamatunkohta on Juha Vähäsarjan tämän päivän sanasta. Vähäsarja sanoo mm:- - Minä pohdin itsekseni kaiken yötä, ajatukset kiertävät päässäni. -Psalmista 77
Kristukseen uskovien joukko onkin haavoitettujen ja sairaiden joukko, armahdettujen syntisten joukko. Pelastuksen ehto ei ole onneksi eheytyminen tai tasapainoinen mieli. Pelastuksen ehto ei ole se, että mennyt ei enää koskaan millään tavalla paina. Pelastuksen ehto on Kristuksen työ, johon jokainen saa turvata. Vaikka menneisyys vyöryisi yli koko loppuelämän, Jeesukseen turvaava on siltä hänen omansa. Sitä iloa ei kukaan voi heikolta viedä.
Myös terveytensä hampaat mukaan lukien voin jättää Jeesuksen käsiin!
Mulle on tehty hirveen monta juurihoitoa ja toisiin hampaisiin kaksi kertaa. Ei siitä tämän hullummaksi tule ;) jos se ny jotain lohduttais.
VastaaPoistaKyllä se vähän lohduttaa... nyt alkaa puudutus loppua...
VastaaPoistaMinullakin on hammaslääkäriin aika ensiviikolla.
VastaaPoistaKäyn aina puolen vuoden välein tarkistuttamassa.
Ihania neuvovia ja lohduttavia sanoja Juha kirjoittaa.
Kiitos.
Siunausta Sylvi, sinulle! Minäkin näköjään joudun käymään puolen vuoden välein hammaslääkärissä, vaikka en varsinaisesti suunnittele sitä etukäteen ;)
VastaaPoistaJuha Vähäsarja osaa kirjoittaa!