Kyläreissulla

Vanhimman poikamme perheessä vierailulla. Heillä on kolmivuotias tytär, Sara. Perheen ja suvun silmäterä, muita lapsosia ei vielä ole uutta sukupolvea.

Kiitän nuorten uudesta kodista. Avaraa, tilavaa, ilmavaa. Kiitän perheen keskinäisestä rakkaudesta ja siitä, että Jumala on suonut lapsia Arille ja minulle, ja lapsille puolisoita, niin että elämä jatkuu.

Heräsin varhain, hyvin levänneenä. Olen ehtinyt lukea Raamattua, jopa osannut hiukan rukoilla. Minusta rukous on vaikea laji, vaikka tiedänkin, että se on puhumista Isällemme Jumalalle. Mutta kahdenkeskinen keskustelu hänen kanssaan on minulle vaikeaa.

Tai sitten en vaan ymmärrä, mitä koko rukous on.

Ymmärrän niin, että koska olen Jumalan oma:
-kasteen perusteella
-lunastuksen tähden
-uskon kautta Jeesukseen

niin elän ja liikun Hänessä, Jeesuksessa. Minun tekoni ovat hänen tekojaan, Ilman häntä en voi mitään tehdä.

Oma huonous on jatkuva seuralainen, mutta senpä takia juuri tarvitsen armoa ja tarttumista Jumalan Sanaan päivittäin ja jatkuvasti.

Niin ei siis ole mitään kadotustuomiota sille,
joka on Jeesuksessa Kristuksessa.