Kiitos suvusta

Minulla on ollut aina iso suku. Aiemmin tätejä ja setiä sekä enoja oli parikymmentä. Nyt suuri osa heistä on kuollut, mutta lisää serkkuja on syntynyt ja näille perheitä.

Omakin perheeni on kasvanut. Omien lasten lisäksi on miniöitä ja vävy ja perheen kasvu jatkuu.

Tulin juuri tapaamasta veljieni perheitä sekä äitiäni, joka on elossa vanhemmistani enää. Kävin myös naapureita, serkkuja, tätejä ja joitakin ystäviä tervehtimässä. Sain kokea paljon huolenpitoa ja rakkautta heiltä.

Oli hyvä olla ja käydä, hyvä oli myös palata takaisin omaan kotiin. Tehtävät kotona kutsuvat, puoliso sairaalassa sekä lapset.

Ja vielä illalla seurakuntaan siellä olevien ystävien kanssa jakamaan yhteistä uskoa ja elämää.

Jumalalle kiitos kaikesta tästä hyvyydestä, josta saan olla osallinen. Herra auttakoon minua jakamaan sitä eteenpäin!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unettomuus on mahdollisuus

Syntymäpäivä äidin, unhoon ei jäädä voi!

Kävellen terveeksi ja ehjemmäksi?