Ristiäisistä kiitos

Itsenäisyyspäivänä juhlittiin paitsi Suomen itsenäisyyttä, myös liitettiin Niilo-poika seurakunnan yhteyteen ja Jeesuksen opetuslapseksi. Hänen vanhempansa kasvattavat lasta Jumalan tuntemiseen, sillä ilman opetusta lapsi ei voi oppia tuntemaan taivaallista Isäänsä, jonka oma hän on ja jolle hän kuuluu.

Opeta poikanen tiensä suuntaan niin hän ei vanhanakaan siltä poikkea,
sanotaan Sananlaskuissa. Vanhempien ja kummien tehtävä on opastaa ja rukoilla. Miten se toteutuu Suomen maassamme, se on eri juttu.

Jumalan uskollisuutta ei tee tyhjäksi se, että me ihmiset emme ole uskollisia. Jumalan jokainen Sana on totta eikä tyhjiin raukene. Sen takia emme voi ottaa pois mitään Sanasta, sillä jos emme usko koko Sanaa, on turhuutta uskotella itselleen, että riittää, kun yrittää parhaansa. Näinhän moni suomalainen uskoo: pakko riittää Jumalalle, että teen parhaani; eihän Jumalakaan voi vaatia täydellisyyttä!

Mutta Jumala vaatii koko lain täyttämistä, täydellisyyttä, lapsiltaan. Ja se on mahdollista vain yhdellä tavalla meille syntisille ihmisille: meidän on uskottava evankeliumi Jeesuksesta. Se ilosanoma, että Jeesus on täyttänyt koko lain ja uskomalla Jeesukseen, hänen tekonsa luetaan meidän hyväksemme Jumalan edessä.

Näin Jumala näkee meidät puhtaina ja pyhinä edessään, Jeesuksen tähden. Valkoinen kastepuku on merkkinä puhtaudesta, jonka Jeesus on ostanut verellään kuolemalla ristillä meidän syntiemme tähden.

Minä uskon tämän, sillä siinä on ihmisen ainoa toivo pelastua. Meistä ei ole itseämme pelastamaan, eikä tarvitsekaan, sillä on synti edes yrittää. Jeesus on kuollut turhaan sellaisen edestä, joka itse yrittää ansaita pelastuksen. Näin ihminen turhentaa Jeesuksen työn eikä kuitenkaan voi pelastua, sillä se on ihmiselle mahdotonta.

Mutta mikä ihmiselle on mahdotonta, sen Jumala teki lähettämällä ainokaisen Poikansa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unettomuus on mahdollisuus

Syntymäpäivä äidin, unhoon ei jäädä voi!

Kävellen terveeksi ja ehjemmäksi?