Uni

Nukkumisesta olen kirjoittanut usein, sillä kärsin välillä nukahtamisen vaikeudesta. Sen takia kiitän, että viime yön nukuin hyvin ja levollisesti, sohvalla tosin, mutta kuitenkin. Edellisyönä puolestani en nukkunut paljonkaan, mutta Herra vastasi rukoukseen ja nukuin sittenkin RIITTÄVÄSTI ja jaksoin päivän hyvin.

Taannoin olin lapsuudenystäväni kanssa matkalla. Hän on syntynyt unikeonpäivänä ja sen huomasi! Kun sanoimme hyvää yötä illalla, hän nukahti välittömästi. Myös bussimatkoilla hän torkahti tuosta vaan.

Toisin oli itseni laita. Laukkasin vessassa iltayöt ihan vain huvikseni, kun ei muutakaan tekemistä ollut unta odotellessa.

Kiitos Jumalalle mahdollisuudesta levätä ja nukkua meluttomassa kodissa, lämpimässä ja turvallisessa. Siunaa, Herra, niitä, joilla ei ole tähän mahdollisuutta, vaikka väsyttää.

Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, annat minun turvassa asua. -Ps 4:9

Kommentit

  1. Se on todella suuri lahja kun saa levätä.
    Itsellänikin on joskus vaikeaa nukahtaa.
    rauhaisia öitä sinulle♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos samoin, Sylvi! Ja kun pyydämme RIITTÄVÄÄ unta, niin Herra sen meille antaa, olkoon sitten vähän tai paljon.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unettomuus on mahdollisuus

Syntymäpäivä äidin, unhoon ei jäädä voi!

Kävellen terveeksi ja ehjemmäksi?