Rukousvastaus
Tytär soitti päivällä, että oli saanut työpaikan, mikä on hänen toiveittensa mukainen. Kiitos Jumalalle!
Kiitosaihe on sekin, että Ari on edelleen hyvässä voinnissa, mikä tarkoittaa, ettei ole kuumeinen ja antibioottikuurilla.
Rukousaiheeni on, että saisin karistettua muutaman kilon vyötäröltäni. Jos olisi itsekuria, homma ei olisi vaikea, mutta kun ei ole. Jumala on auttanut ennenkin, ja uskon, että auttaa nytkin.
"Sinä, Herra, olet linnani
ja turvapaikkani.
Jumalani, sinuun minä turvaan."
-Ps 91:2
Kiitosaihe on sekin, että Ari on edelleen hyvässä voinnissa, mikä tarkoittaa, ettei ole kuumeinen ja antibioottikuurilla.
Rukousaiheeni on, että saisin karistettua muutaman kilon vyötäröltäni. Jos olisi itsekuria, homma ei olisi vaikea, mutta kun ei ole. Jumala on auttanut ennenkin, ja uskon, että auttaa nytkin.
"Sinä, Herra, olet linnani
ja turvapaikkani.
Jumalani, sinuun minä turvaan."
-Ps 91:2
Onnea ja siunausta uudelle blogille ja vuodelle 2012!
VastaaPoistaBlogin nimessä on sana "KIITOSAIHEITA", joten rukousaiheeni on, että saat vuoden mittaan vähintäin 366 kiitosaihetta. (366 siksi, että nyt on karkausvuosi.)
Tyttärelle onnittelut työpaikasta!
Kiitos, Nurkkalintu, ja tervetuloa mukaan iloitsemaan yhdessä Jumalan ihmeistä ja vastauksista, ja kiittämään niistä!
VastaaPoistaTänään haluan kiittää toivonpisarasta, jonka sain vuoden vaihteen jälkeen. Paino on pudonnut kilon, ja rukousaiheeni on edelleen,että se laskee ja samaa vauhtia kuntoni nousee sekä ilo lisääntyy keventyneiden askeleiden myötä :)
Aion syödä riittävästi, mutta valitsen vähemmän hiilihydraattia sisältäviä ruokia, varsinkin illalla.
Tervetuloa mukaan kiloja pudottamaan, jos koet sen tarpeelliseksi itsellesi, kuka oletkin! Kiitetään joka kilosta, joka karisee :D
Kiitetään joka kilosta; kuka mihinkin suuntaan! :)
VastaaPoistaMuistan ajan, jolloin vatsani oli sairas eikä tiedetty, mikä vikana. Painoni tippui kuukaudessa 10 kg eikä näyttänyt stoppaamisen merkkejä. Söin vatsahaavalääkkeitä, mutta nekään eivät tilannetta auttaneet. Silloin ajattelin, että kiitän joka kilosta, joka pysyy! Selitys sairastamiseeni löytyi itsepäättelyllä kokemusten kautta: minulla oli puhjennut pahan sortin laktoosi-intoleranssi. (Sen ajan testit eivät sitä paljastaneet!) Vointini alkoi vähitellen kohentua, kun jätin kaikki laktoosituotteet pois. Se olikin totista salapoliisityötä aikana, jolloin joka paikkaan oli lykätty laktoosia.
Nykyisin kiitän jo jokaisesta 100 grammasta, joka karisee kropalta :)
Eikös se ole niin, että mikäli on ongelmia nukahtamisen / nukkumisen kanssa, on hyvä syödä kunnon hiilihydraattipitoinen iltapala, joka auttaa nukahtamaan, - ja kalsiumia mukaan? Ainakin ennen neuvottiin siten :)
Nyt kuutamon kiusatessa on hiilareista ollut apua, uskon ;)
Siunausta viikkoosi!
Niin teemme, Nurkkalintu :)
VastaaPoistaEn osaa sanoa tuohon hiilareiden unettavuuteen vaikuttamisesta, sillä minä olen nukkunut huonosti, vaikka olen syönyt PALJON hiilareita, vaikkapa viime vuoden.
Olimme vajaa 10v sitten Virossa, ja siellä oli edelleen tuntematon käsite tuo laktoosivaiva. Se oli paha ongelma eräälle pikkutytölle, joka ei sitten uskaltanut syödä juuri mitään.
Kiitos Jumalalle jokaisesta uniminuutista ja jokaisesta karisseesta grammasta/lisääntyneestä; riippuen tarpeesta :)
Sinulle myös siunausta talviseen viikkoon :)