Anna itsesi kokonaan!

Elisabeth Elliot kirjassaan Jumala johdattaa, kertoo seuraavan tapauksen.

E.E. asui Ecuadorin pääkaupungissa Quitossa. Hän teki viidakossa lähetystyötä, etenkin sen jälkeen, kun hänen miehensä ensin murhattiin siellä neljän muun nuoren miehen ohella (tämän olen lukenut hänen toisesta kirjastaan).

Kaksi miestä tuli nyt hienoine varusteineen Elliotin luo. He olivat menossa viidakkoon 6vk:ksi, sen jälkeen aikoivat kirjoittaa aiheesta kirjan. He halusivat Elliotin opettavan heille pari lausetta intiaanien kieltä (siellä oli 7-8 eri intiaaniheimoa), "intiaanikielethän ovat hyvin samanlaisia".

Elliot kertoi, että miehet olisivat tarvinneet ennen kaikkea oppaan. Heidän varusteensa olivat aika hyödyttömiä Elliotin mielestä. Mutta koska miehet mielestään tiesivät kaiken ja tarvitsivat vain "pari lausetta", ei Elliot voinut auttaa heitä. -Hän ei kuullut miehistä koskaan enää mitään.

Samoin saattaa olla meidän laitamme Jumalaan nähden:

"On jokin pieni juttu, jota meidän täytyy kysyä Jumalalta, ja kysymme sitä nyt toivoen, ettei hän puutu muuhun valmistautumiseemme. Emme haluaisi luopua mistään. Tiedämme, mitä tarvitsemme - kyllä- tai ei-vastauksen yksinkertaiseen kysymykseen. Tai kenties suuntaviitan. Jotain, joka osoittaa oikean suunnan nopeasti ja helposti.
Todellisuudessa tarvitsisimme oppaan - - - joka tuntee tien." s. 34.

Herra on minun paimeneni. 
Ps 23.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Unettomuus on mahdollisuus

Syntymäpäivä äidin, unhoon ei jäädä voi!

Kävellen terveeksi ja ehjemmäksi?